Laihtuminen

Etkö pelkää, että lihot taas?

Etkö pelkää, että lihot takaisin? Mistä tiedät, että pysyt nykyisessä painossasi? Mistä sait motivaation aloittaa? Tässäpä kolme usein kuulemaani kysymystä ihan keltä tahansa ihmiseltä. Kun on jojotellut kuusi vuotta, ihmisiä luonnollisesti kiinnostaa, mikä tällä kerralla on (muka) eri lailla kuin jojotteluaikana. Enkö pelkää, että lihon kilot korkojen kanssa takaisin, kuten kolmesti aiemmin? En. En pelkää,… Lue lisää

Ajattele toisin elämänmuutoksesta – ensimmäinen askel ei olekaan vaikea, vaan jännittävä!

Mietinpä tässä eräänä päivänä sitä, että sanonta ensimmäinen askel on vaikein, on ihan bullshittiä tai ainakin se pitäisi mieltää sellaiseksi. Itsekin olen tuota lausetta viljellyt pitkään, usein ja hartaasti, mutta uskon, että se on yksi syy sille, miksi monelle meistä esimerkiksi elämänmuutoksen aloittaminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta. Teemme aloittamisesta ja sen ensimmäisen askeleen ottamisesta… Lue lisää

11 kiloa kevyempänä juoksuun on tullut uusi vaihde

En koskaan ole ajatellut, että laihtuminen tekisi minut onnellisemmaksi, mutta nyt 11 kiloa hoikempana olen niin tyytyväinen itseeni ja elämääni, että voin sanoa olevani myös onnellisempi! Elämäni toiseen maratoniin on alle kuukausi! Kieltämättä olen miettinyt, että tuliko nyt hieman liioiteltua Tukholman maratonin jälkihuumassa! Mutta nyt olen juossut enemmän kuin ennen Tukholmaa. Mallorcalla kävin juoksemassa neljä… Lue lisää

10 asiaa, jotka opin laihdutusmatkani aikana

Se, että olen viime vuosina jojoillut painoni kanssa, on opettanut minulle valtavasti itsestäni, tavoistani ja valinnoista ruoan ja liikkumisen suhteen. Tässä 10 asiaa, jotka olen oppinut laihdutusmatkani aikana. Et ehkä ole kaikesta samaa mieltä, mutta niin me ihmiset olemme erilaisia. Toimittajan työssäni olen kirjoittanut kymmeniä laihdutusjuttuja, joissa asiantuntija on kertonut, mitä tehdä. Liikunnanohjaajana olen jumppauttanut tuhansia ihmisiä,… Lue lisää