Elämänmuutos vaatii aikaa ja toistoa – ja yhtäkkiä huomaa, että 2 vuotta on kulunut sen aloittamisesta

Loisteputkien alla mösjöön kanssa.

Arvatkaa, mitä mietin, kun aloitin elämänmuutokseni tasan kaksi vuotta sitten? No mietin, että voihan vitsi, vuosi on kyllä piiiiitkä aika panostaa elämänmuutokseen. Se tuntui niin pitkältä ajalta, että hyvä, etten luovuttanut heti alkuunsa. Ja nyt huomaan, että jo kaksi vuotta on kulunut elämänmuutokseni aloittamisesta kuin suhauksessa! Elämänmuutos vaatii aikaa ja toistoa – ja yhtäkkiä huomaa, että 2 vuotta on kulunut sen aloittamisesta.

Rehellisesti sanottuna ennen elämänmuutostani noiden kuuden jojotteluvuoden aikana ajattelin, ettei minulla ole aikaa (tai energiaa) panostaa oikeaan elämänmuutokseen. Siksi hain helpotusta kaikista pikakonsteista, joista ei oikeasti ollut mitään apua, vaan päinvastoin, kilot palasivat korkojen kanssa, jojokierre oli valmis ja aikaa ja energiaa paloi kaikenlaiseen laihdutteluun enemmän kuin elämänmuutokseen koskaan.

Ymmärrän, että vuosi tuntuu pitkältä ajalta, kun sitä ajattelee tässä hetkessä ja miettii uusien tapojen saamista rutiiniksi. Kuitenkin vuosi menee hujauksessa, ja sitten kun rutiinit ovat vahvat, niistä ei kovin usein tule poikettua, eikä niistä ajan kanssa edes oikein osaa poiketa. Ja jos ja kun rutiineista sitten poikkeaa, huomaa, että juuri ne perusjutut, päivittäinen tekeminen ja arkiset rutiinit ovat ne, joista se hyvä olo kumpuaa. Se kumpuaa niistä asioista, joita jossain vaiheessa opetteli, ja jotka sitten muuttuivatkin siksi omaksi perusarjeksi.

Joulupäivän lenkki oli vähän pidempi ja vauhdikkaampi kuin ensin ajattelin. Tankkaus antoi voimia!

Liikuntaa jouluna kuten tavallisestikin

Joulun aikaan liikuin aika lailla samalla tavalla kuin olisin liikkunut muutenkin ilman jouluhulinoita. Joulua edeltävänä lauantaina kävin juoksemassa ystäväni kanssa parin tunnin ja 18 kilometrin peruskestävyyslenkin. Hölköttelimme rauhallisesti samalla niitä näitä jutellen. Sunnuntaina lapsi lähti leffaan serkkunsa kanssa ja me suuntasimme mösjöön kanssa uimahalliin. Uintituntien aikaansaama hurmos oli kuitenkin kuihtunut kuin Tuhkimon ympärillä leijaillut taika ja vapaauinti tuntui tällä kertaa vaikealta ja raskaalta. Sykkeet nousivat aina vain yhden altaanmitan polskittuani ja 45 minuutin jälkeen keskittymiskykyä ei enää ollut, oli siirryttävä kylmäaltaan kautta saunaan.

Jouluaattona tarkoitukseni oli juosta lyhyt ja nopea lenkki, mutta syömisten ja muiden yhteisten aikataulujen vuoksi se jäi tekemättä. Se ei haitannut minua ollenkaan, vaan tein, kuten olen jo pitkään tehnyt, en harmittele tai stressaa aikataulujen muuttumista, vaan siirsin lenkin seuraavalle päivälle. Joulupäivän aamuna juoksimme sitten hieman ajateltua pidemmän eli 13 kilometrin vauhtikestävyyslenkin puolisoni kanssa. Tapanina pääsimme yhdessä salille, kun kahdeksanvuotiaalla oli taas menoa, hän näemmä on näin loma-aikaan meidän perheen kiireisin ihminen. Liikuntaa tuli siis joulunpyhiin erittäin sopivasti, mutta silti olo oli vähän vetämätön eikä kovin energinen, ja hyvin pian ymmärsin, että homma johtui paitsi siitä, etten syönyt niin säännöllisesti, kuten olen viimeisen parin vuoden aikana tottunut syömään ja lisäksi tuli syötyä sen tavallisen, semiterveellisen ruoan sijaan paljon mutta hyvällä omatunnolla ja ruokahalulla kaikkea suolaista, sokerista ja rasvaista.

Juhla on juhla ja nykyään herkuttelen todellakin nautiskellen ilman morkkiksia, mutta jos herkuttelusta tulee huono olo, ei se oikein ole sen arvoista. Ehkä vain ennen elämänmuutostani en huomannut tuota oloa, koska oloni oli koko ajan aikalailla tasapaksusti huono. Nyt kun tietää, miten hyvä olo voi olla ihan normiarjessa, ei sitä halua enää itseltään pantata.

Loisteputkien alla treffeillä mösjöön kanssa.

Vanhoihin tapoihin ei halua palata

Joka tapauksessa ajattelen, että elämään kuuluu myös jouluja, vappuja ja muitakin juhlapäiviä, jolloin usein poikkeaa totutusta. Enhän elämänmuutoksen alussakaan kieltänyt itseltäni yhtään mitään, koska tiesin, ettei se vain toimi minulla. Kun tuolloin pari vuotta sitten jouduin vielä aluksi tietoisesti valitsemaan terveellisempiä vaihtoehtoja, muistuttamaan itseäni säännöllisen syömisen merkityksestä ja pyrin herkuttelemaan kohtuudella, on aika makea huomata, että nykyään nämä asiat tulevat jostain selkärangasta ja takaraivosta. Toki tuntui aika huolettomalta olla piittaamatta ruokarutiineista, mutta kolmen päivän jälkeen huomasin, että en olisi jaksanut yhtään enempää tuota vallatonta joulueloa ja pelkästään syömisrutiineihin palaaminen tuntui aivan mahtavalta palkinnolta rangaistuksen sijaan, mikä se olisi saattanut olla vielä vaikka 5 joulua sitten.

Jo tapanin aamuna pyöräytimme smoothien banaanista, tyrnimarjoista, mandariineista ja greipistä ja se sai minut jo lähes halkeamaan ilosta. Kun sitten tänään hain lähikaupasta töihin normivalmislounaani: pasta bolognesea, luumutomaatteja ja purkin raejuustoa, tuntui siltä kuin kotiin olisin tullut. Entä iltapala sitten: ruisleipää, juustoa ja paistettuja kananmunia. Tähän on tultu. Terveellisemmistä asioista on tullut houkuttelevampia herkkuja.

Nam, kyllä maistui! Vaikka jouluruoasta ja suklaasta pidänkin.

Mitä uusista tavoista innostumiseen on tarvittu?

Yksi sana ja se on toistoa. Toinen sana ja se on aikaa. Jos aluksi uusien elämäntapojen opettelu voi olla vaikeaa ja tuntuu, ettei niistä koskaan tule mieleisiä, siis sellaisia, että niitä haluaa tehdä vapaaehtoisesti, niin tässäpä oli taas muistutus siitä, että kun tarpeeksi kauan harjoittelee uusia tapoja, niihin vanhoihin tapoihin palaaminen ei enää edes luonnistu tai tunnu omalta.  Oli kyse sitten syömisistä tai liikunnasta, joista jälkimmäinen on ollut itselleni liikunnanohjaajataustanikin vuoksi helpompaa. Vuoden verranhan noissa uusien ruokatapojen opettelussa aikanaan kesti itselläni ja nyt kun olen niitä noudattanut jo pari vuotta, mikään muu ei oikein enää tunnu itselle sopivalta. Toki söin jouluna ihan mielelläni kaikkea enkä todellakaan miettinyt sen enempää sitä, mitä suuhuni laitoin ja vedin myös suklaaöverit kahtena päivänä. Mutta niinpä vain huomasin sen, ettei olo ollut kovin kaksinen kaiken sen syömisen jälkeen, vaan enemmänkin väsähtänyt ja tahmea eikä hetkellinen nautinto enää tuntunut kovin merkittävältä nautinnolta, saati että se olisi ollut sen aiheuttaman olon arvoinen.

Jos vielä noin vuosi elämänmuutoksen aloittamisesta ajattelin, ettei painoa pudottanut ja elämäntapojaan muuttanut voi koskaan palata entisiin elämäntapoihinsa, nyt kahden vuoden eri tavalla tekemisen jälkeen tiedän, ettei painoa pudottanut ja elämäntapojaan muuttanut halua palata entisiin elämäntapoihinsa.

Se on kovin lohdullista ja auttaa eteenpäin niinä kärsimättömyyden hetkinä, kun tekee mieli heittää hanskat naulaan. Että vielä koittaa päivä, kun ne entiset ruokatavat tai vaikka liikkumattomuus alkavat tuntua niin absurdeilta, ettei voi oikein edes käsittää, mikä niiden muuttamisessa alkujaan oli vaikeata. Eli jos nyt on vaikeaa tehdä muutoksia, tulee vielä hetki, kun ne uudet tavat tulevat selkäytimestä, eikä tarvitse enää tehdä tietoisia valintoja, vaan sen sijaan voi nauttia rutiineista ja uudesta, energisemmästä arjesta.

Kuulostaako ihan heprealta?

Jenny

P.s. Uuteen nousuun -kirja on nyt alkanut saapua ennakkotilaajille, kauppoihin ja nettikirjakauppoihin. Kiitos myös jokaiselle äänikirjan jo kuunnelleelle, teitä on PALJON!

TERVETULOA INSTAGRAMIIN 

TERVETULOA FACEBOOKIIN

Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä -kirjani on ilmestynyt

Vapaauinnin alkeet haltuun viidellä uintiopetustunnilla

Japanilainen kylpylä Tukholmassa

Elän kuin urheilija

Saliohjelma hauiksille, selälle ja vatsalle