Kaikki menee ohi tai vähintäänkin hiipuu ja laimenee

Liekö syynä vuoden viimeinen kuukausi vai joulun lähestyminen, mutta itselläni on näemmä tapana kerrata oman elämäni historiaa näin loppuvuodesta. Elämäni on ollut jo pidemmän aikaa mukavan tasapaksua, toki peruspulmia löytyy aina, erityisesti jos niihin haluaa kiinnittää huomiota ja mahdollisesti takertua. Perusarki on mielestäni parasta mitä olla ja voi ja yksi iso syy kiitollisuuteen ja juhlaan.

Tiedän, ettei kaikilla ole yhtä hyvin kuin itselläni nyt. Toisilla puristaa musta möykky rintaa ja on vaikea hengittää. On rahavaikeuksia, jotka valvottavat öisin ja saavat miettimään, selviääkö tästä. On huonosti nukkuvia vauvoja ja taaperoita, joita saa nukuttaa tuntikausia huonolla menestyksellä. On vesivahinkoisia koteja, murtuneita kehonosia, paineita liiasta työmäärästä tai paineita työttömyydestä, on erokriisejä, revähtäneitä pohkeita ja erkaantumista ystävyyssuhteista, yksinäisyyden tunnetta ja sitä fiilistä, että miksi hemmetissä kukaan ei oikeasti tajua minua tai ymmärrä, mitä käyn juuri nyt läpi. Että huutelenko turhaan, olenko ihan yksin, eikä ketään kiinnosta, kuuleeks mua kukaan?

Toki vertaistuki lohduttaa, mutta tärkeintä on kuunnella toista. Ja mitä noihin yllä mainittuihin kohtiin tulee, niin sanon, että bingo, noin yhdeksään kymmenestä. Ja siksikin juuri, nyt oikein hyvinvoivana ja suurimman osan elämääni hankaloittavista vaikeuksistakin ohittaneena, haluan kertoa sinulle oivalluksen, joka voi auttaa sinua, oli tilanteesi mikä tahansa.

Ja toki tuonkin asian olen oppinut kantapääni kautta, enkä sitä koskaan voi liikaa korostaa. Siitä voisin tehdä oman postauksensa vaikka joka päivä, ihan vain siksi, ettei asia jää unholaan. Ja usein siitä olen kirjoittanutkin. Nimittäin kaikki menee ohi. Aikakin auttaa, vaikkei sitä hädän hetkellä uskokaan.

Kaikki menee ohi

Kaikki todella menee ohi tai ainakin muuttaa muotoaan. Sekin ongelma, suru, tragedia tai pulma, jonka keskellä sinä ehkä elät juuri nyt, tulee muuttamaan muotoaan. Vaikka tilanteesi tuntuisi nyt musertavalta, hajottavalta, siltä, ettet voi kuvitellakaan että tulet selviämään etkä ehkä edes jaksa ajatella aikaa, kun valoa muka on taas enemmän, niin sekin tilanne, sen aiheuttamat tunteet ja ajatukset laimenevat. Vähintään niiden volyymi vaimenee, kiharat suoristuvat, eivätkä ne tule loputtomiin pysymään samanlaisina kuin nyt. Ne väljähtyvät, hiipuvat, hidastuvat, katoavat, jos eivät kokonaan, niin osittain. Koittaa vielä aika, kun et ajattele niitä asioita koko ajan. Koittaa vielä aika, kun on helppoa hengittää. Koittaa vielä aika, kun miettii, että tapahtuivatko kaikki ne asiat todella?

Aika haalistaa myös muistot, ja sitä miettii, menikö elämä todella niin. Kävikö sitä oikeasti läpi sellaisen helvetinmoisen myllyn, ja miten oikeastaan silloin edes saattoi jaksaa. Sitä ymmärtää, että jos olisi etukäteen nähnyt kristallipallosta, mitä kaikkea saa elämässä kokea, olisi varmasti lannistunut etukäteen niin, että olisi päättänyt, että tässä tunnelissa ei kyllä ole valoa, yksi u-käännös, kiitos.

Kuva: Timo Turkka

Et ole yksin

Kun ihminen yllättäen tai vaivihkaa joutuu keskelle kriisiä, millaista tahansa, toivo on helppo hukata. Mutta itsekin aika paljon elämää kokeneena voin kertoa, ettet todellakaan ole yksin! Et ole yksin edes sillä yön pimeimpänä hetkenä, kun kuvittelet olevasi ainoa maailmassa. Meitä on satoja tuhansia, ehkä miljoonia, jotka ovat kokeneet enemmän vaikeuksia kuin olisivat halunneet kokea. Se on inhimillistä, se on ihmisyyttä. Se on elämää, sitä, jota me täällä eletään.

Sillä hetkellä, kun on kaulaa myöten uponneena, ei voi ehkä kuvitellakaan, että sekin tunne menee ohi ja helpottaa. Sitä haluaa oikeastaan suuttua, jos joku tulee ja sanoo niin. Sitä luulee, ettei toinen tajua, mitä itse on juuri kokemassa. Ei ehkä kukaan voi sitä ymmärtääkään täysin, koska jokaisella meillä on omien katastrofiensa ensi-ilta ja toistuvat näytökset, eikä ihmisten kriisejä tai tunteita voi verrata. Toiset kestävät enemmän kuin toiset, mutta kukaan toinen ei voi toiselle sanoa, mitä hänen pitäisi kestää tai sietää ilman, että saa murtua. Ja mikä tärkeintä – tulla taas ehjäksi.

Usein tapahtunut, mikä se koskaan onkaan, tulee niin yllättäen takavasemmalta, lyö turpaan tosi kovaa, vetään maton jalkojen alta niin, että tuntuu, kuin ilmat olisivat pihalla pitkän aikaa. Silloin ei ole ollenkaan outoa, että sitä muuttuu toimintakyvyttömäksi. Tai vaikka pystyisi toimimaankin, suoriutumaan arkisista askareista, työnteosta, nakkien ja ranskalaisten lämmittämisestä jälkikasvulle, suihkuun menosta, pyykkitupaan raahautumisesta, niin sitä saattaa elää kuin automaattiohjauksella.

Se pahin olo helpottaa

Mutta vaikka tuntuu, ettei mikään helpota, eikä edes halua tai jaksa toipua, nähdä valoa, sekin tunne hiipuu. Toki avun hankkiminen on hyvä idea, mutta kuten omalla kohdallanikin lopulta kävi kaiken jaarittelun ja terapoinnin jälkeen, että yksinkertaisesti vain kyllästyin jatkuvaan paskaan oloon, vihaisuuteen, kiukkuisuuteen, ahdistukseen, pelkoon, suruun ja murheeseen. Tajusin, että minun viimeinen pelastusrenkaani on meikäläinen itse.

Siitä etapista ja oivalluksesta alkaa taas kaikki, se uusi elämä. Siitä etapista voi alkaa elämän paras matka, tutkimusmatka itseen, omaan hyvinvointiin, sisäiseen voimaan. Ja näin on menty pian kymmenen vuotta. Parasta ja kauheinta, mitä voi olla. Lopuksi aivan fantastisen hieno seikkailu, johon herää jokaisena aamuna uteliaana.

Minulta usein kysytään, milloin se tapahtuu. Milloin elämä muuttuu jälleen elämisen arvoiseksi, milloin tulee onni? Niin mielelläni sanoisin, että kello viisi ensi sunnuntaina, mutta kenenkään toipumiselle tai eteenpäin menolle ei ole aikatauluja. Sen vain tuntee itse, kun hetki on oikea, kun haluaa valita taas sen hyvän olon ja paremman voinnin. Ilon, onnellisuuden, ystävällisyyden, arjen rakkauden.

Lopulta tulee hetki, kun sitä tajuaa, että kaikki ne ongelmat, pulmat, epäkohdat, tragediat, surut, murheet ovat sitä samaa elämän elämistä kuin ruusunpuna, popkornihetket, kaikki se ihana ja autuaaksi tekevä, ilo, toivo, riemu ja rauha. Että ei voi saada vain yhtä ja olla elämättä sitä toista, koska elämä on kaikkea.

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

LUE MYÖS, HYVÄN SAA LAITTAA KIERTÄMÄÄN: 

Tilaa tammikuussa ilmestyvä Uuteen nousuun –kirjani

Kehonhuolto on palkinto treenistä

Kävely ja ulkoilu – uudet trendilajit