On normaalia olla onnellinen ilman syytä

Kuva: Timo Turkka

On normaalia olla onnellinen ilman mitään syytä. Itselleni se on nykyään hyvin tavallinen olotila. Onnellinen aamulla, kun herään. Onnellinen pitkin päivää. Onnellinen illalla, kun menen nukkumaan. Ote kaikkeen on paljon rennompi ja stressittömämpi. Olen ehkä oppinut hengittämään!

Normiarjessa on ihan tarpeeksi onneen: saa juoda aamukahvin puolison kanssa, herättää unisen lapsen käymään koulua, hanasta tulee vettä, on rahaa ostaa sampoota, vessapeperia ja bussilippu. On työ, minne mennä. Ihmisiä lähellä. Paljon kaikkea elämää helpottavaa ympärillä.

Jos elämässä ei ole isompia kriisejä ja saamme olla kunnossa, on arki kohtuullisen helppoa, josta itse haluan iloita ja tuntea onnellisuutta. Arki ei ole kirosana, vaan enemmänkin luksusta. Se, että saa elää ihan tavallista arkea kaikkine tunteineen, on parasta, mitä tiedän.

Joskus ajatellaan, että onnellisuuteen tarvitaan jotain isoa ja hienoa, kissanristiäisiä ja rientoja, toisenlainen kroppa, parempi duuni, lisää rahaa, matkoja tai tavaraa. Kultaa ja timantteja. Lottovoitto tai ainakin satatonnia arvasta. Entäs sitten kun huomaa, ettei niiden myötä mikään muutukaan, koska itse on sisältä sama. Asiat eivät muuta meitä tai tee meistä onnellisia.

Kuva: Timo Turkka

Itse ajattelen, että onni on tässä ja nyt. Oli tilanne lähes mikä tahansa. Toki sattuu massiivisia tapahtumia, menetyksiä, surua ja huolta, jotka vaikuttavat onnellisuuden tilaan. Välillä elämä on vaikeaa ja silloin ajattelee, ettei ehkä enää koskaan koe onnea. Itsekin kuvittelin joskus vuosia sitten, etten koskaan enää voisi olla onnellinen. Pahimpina jaksoina en kyennyt näkemään sitä, että silloinkin minulla oli monia syitä onneen. En ehkä halunnut nähdä, koska halusin velloa ja upota. Niin kauan, kunnes oli pakko alkaa nousta, niin omalla kuin muidenkin avulla. Niin kliseistä kuin se onkin, itseäni on auttanut aikakin. Toki myös itseeni ja tunteisiini tutustuminen, anteeksianto ja hyväksyminen ovat olleet merkittävässä roolissa.

Ja kun ihminen kasvaa ja alkaa avautua sille, mistä elämässä saattaa olla kyse, huonot hetket ovat enemmänkin enää vain välähdyksiä. Sitä hyväksyy, ettei arki aina ole vaahtokarkkia, popparia ja mahtavaa. Sitä alkaa pitää sitä perussettiä mahtavana kadonneine sormikkaineen, valvovine lapsineen, parkkisakkoineen ja kauppakasseineen, joista hajoaa toinen sanka jolloin perunat vierivät kuralätäkköön.  Tasapaksu arki on ihaninta. En itse oikein edes kaipaa yllätyksiä, en suuntaan eikä toiseen, pelkkää perussettiä vain.

Mutta jos onni ei kumpua meistä itsestämme, emme koskaan voisi olla kovin kauaa onnellisia, vaikka saisimme kaiken, minkä haluamme. En tiedä liittyykö se ikään vai huoleen maapallosta, että ainakaan itse en toivo mitään materiaa kovin paljon lisää. Sen sijaan muistan kyllä ne vuodet, kun oli paljon vähemmän (vaikka sitä taas edelsi aika, kun oli paljon enemmän kuin nyt) ja olen kiitollinen niistä asioista, joita silloin toivoin ja jotka myöhemmin tapahtuivat. Ja onhan minulla unelmia! Mutta ne liittyvät esimerkiksi työhön, hyväntekemiseen ja merkityksellisen elämän elämiseen. Tiedän, että kaikella on aikansa ja onnellinen on se, joka malttaa myös odottaa, että hedelmät kypsyvät.

Onnellinen voi olla tässä ja nyt, kun avaa silmänsä ja tarkastelee sitä, mitä ja mikä on. Onnellinen voi olla, vaikka mitään ei olisi tapahtunut tai tapahtuisi vain niitä normaaleja juttuja. Kun saa perjantaina röhnöttää sohvalla, syödä liikaa irtokarkkeja, kuunnella musiikkia ja pelata lapsen kanssa Unoa.

Arki ei ole kirosana, vaan enemmänkin luksusta. Onnellinen on se, joka osaa sitä arvostaa.

Mahtavaa perjantaita!

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi