Viime viikolla 7 treeniä – ja yksi aktiivinen lepopäivä

Viime viikolla tein 7 treeniä: spinningohjaus, neljä salitreeniä, jossa tein joka kerralla sekä voima- että liikkuvuusharjoittelua, yksi tunnin polkujuoksu ja yksi tunnin juoksu-kävely kahden minuutin pätkissä. Koska pidän viikossa aina vähintään yhden kokonaan treenivapaan päivän, osui yhdelle päivälle kaksi treeniä: ensin kuntosalilla voimaa ja liikkuvuutta kukonlaulun aikaan sekä juoksu-kävelyä illalla.

Nykyään tuo treenivapaa päivänikään ei ole sinällään mitään makailua tai laiskottelua, vaan pyrin siihen, että pysyn aktiivisena, mutta eri tavalla kuin muina viikonpäivinä. Toki joskus myös ihan oikea lepo, kuten sohvalla makoilu tai viikonlopun päiväunet ovat tarpeen joka öisen unen lisäksi, mutta pääosin nukun nykyään niin hyvin ja riittävästi, että treenivapaana päivänä haluankin puuhastella kaikkea mahdollista. Mitä enemmän istun sisällä, sitä enemmän on päästävä ulos. Ulkoilu onkin yksi lemppareistani juuri nyt ja olemme tämän pienen ”ydinperheen” kanssa ottamassa viikonloppuretkeilyä haltuun. 17-vuotiaalla on niin omat menot, ettei meidän ulkoilut kovasti kiinnosta.

Kävelyllä Turussa

Eilen suuntasimme autolla Turkuun, missä vanhin tyttäreni on asunut pian kaksi vuotta omillaan. Autossa istumisen ja brunssin jälkeen oli ihana mennä kävelemään itselleni uuteen paikkaan, Ruissaloon. Ulkoilimme pitkin rantoja, hiekkateitä ja metsäpolkuja ja teimme tunnin reippaan happihyppelyn. Askelia sunnuntaille neljän tunnin autossa istumisesta huolimatta kertyi yli 15 000, joka onkin jokaisen päivän askeltavoitteenani. Se toteutuu ja ylittyy helposti, jos ohjelmassa on juoksua, mutta juoksuttomina päivinä saa hyötyliikkua, jotta lukema täyttyy, koska päivät istun kuitenkin konttorilla. Mutta käveleminen ei ole ongelma, tykkään siitä. Ja syksyisessä Turussahan oli mitä ihaninta kävellä myös keskustassa.

Ihanin syksyinen Aurajoki.
Ihanin Ruissalo.
Ruissaloon olisi päästävä polkujuoksemaan! Mennäänkö?

Rullailua, joogaa ja venyttelyä 

Illalla kotona tein hetken hommia koneella, mutta olin päättänyt, että käyn foam roller -rullalla läpi alakehon. Rullasin pakarat, takareidet, etureidet ja reisien ulkosyrjän, jota on vaikea saada venytettyä, mutta joka erityisesti vasemmalla puolella kehoani on usein kireä. Sen jälkeen tein muutamia joogaliikkeitä, kuten alaspäin katsovaa koiraa ja kobraa sekä lankkuja yhdellä ojentajapunneruksella. Sitten venyttelin huolellisesti. Ja kas, olo oli kuin uudestisyntyneellä. Päivä oli antanut hurjasti virtaa, mutta ei ollut väsyttänyt.

Metsää ja merenrantaa, ihan parasta.

Vaikka aloitan jokaisen salitreenini nykyään tekemällä lämmittelyksi erilaisia liikkuvuusliikkeitä, niin myös pikaiset yksittäiset liikkuvuusharjoitukset tekevät tosi hyvää ja saavat veren kiertämään vaikka sitten treenivapaana päivänä. Aiemmin usein lämmittelin salilla esimerkiksi juoksumatolla tai cross trainerilla, mutta nykyään laitan koko kehon töihin heti alussa. Yläkehoa availen kepillä, alakehoa lämmittelen kuminauhalla ja koko kroppaa kehonpainolla. Teen myös yhden jalan tasapainoliikkeitä joko lattialla tai bosupallolla. Paitsi että kroppa lämpenee, tasapainoliikkeistä hyötyy myös juostessa ja nilkan, jalkapohjan ja jalkapöydän pienet lihakset ovat töissä ja vahvistuvat kehon hakiessa tasapainoa.

Vaikka telakan jälkeiset juoksulenkit ovat olleet kevyitä peruskestävyyttä parantavia lenkkejä, on spinningtuntini vauhdikas ja salitreenillä teen tällä hetkellä voimaa niin isoilla painoilla kuin 6-8 sarjani kykenen tehdä. Jo ihan kehityksen kannaltakin hyvä ottaa välillä iisisti ja tehdä ihan muita juttuja, parantaa liikkuvuutta, venyvyyttä, tasapainoa ja antaa lihaksille niiden kaipaamaa hemmottelua. Niin se ihminen oppii, ja itse kantapään kautta. Viisi vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan sanovani tuota kolmanneksi viimeistä lausetta.

Ihanaa lokakuuta ja alkanutta viikkoa!

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

Lue lisää ja laita jakoon: 

Herkuttelu kuuluu elämään – tärkeämpää on se, miten syö normiarjessa

Polkujuoksu on parasta stressinpoistoa

Lisää rakkautta maailmaan, aloita heti

Juoksutaukoa? Näin pääset alkuun!

Jalkapöytä murtunut – ultralta telakalle