Aurinkosuojaa pitkillä lenkeillä + lippuarvonta Helsinki City Runiin

Aurinkosuojavoidetta ei kannata unohtaa lenkilläkään.


Viikonloppuna juoksin kaverini kanssa 30 kilometrin pitkiksen. Kun lähtee aurinkoisena kevätpäivänä hölköttelemään useamman tunnin lenkkiä, on aurinkosuojavoide yksi tärkeä asia muiden varusteiden, kuten hankaamattomien alusvaatteiden, energian tai veden, ohessa. Aurinkosuoja kannattaa muistaa myös silloin, kun aloittaa shortsikauden ja talvesta kalpeat koivet näkevät ensimmäisiä kertoja valoa. Myös kesällä rasva on ihan must erityisesti juurin noilla pitkillä, monen tunnin lenkeillä. Vaikka elämästä kannattaa nauttia, ei sentään kannata elää kuin viimeistä kesäpäivää! Juostessa ihon palamista ei välttämättä edes huomaa, varsinkin jos juoksee pitkin Helsingin ja Espoon tuulisia merenrantoja. Poluilla juostessa on paikoin enemmän metsän siimeksessä suojassa, mutta enpä usko, että aurinkorasvasta on haittaa polkujuoksussakaan. Olen kirjoittanut tämän postauksen kaupallisessa yhteistyössä P20:n kanssa. Postauksen lopussa arvon kaksi lippua 19.5. juostavalle Helsinki City Run -puolimaratonille.

Aurinkosuojavoidetta ei kannata unohtaa lenkilläkään.

Älä polta itseäsi, muista aurinkosuojavoide

Muistan ikuisesti yhden toukokuisen juoksukisan 10 vuoden takaa, kun vajaan tunnin lenkin aikana juoksutopista jäivät hurjat rajat ja yläselkä ja olkapäät punoittivat auringon paahteesta. Muutaman kerran ihoni nuoruudessa kunnolla käräyttäneenä olen nykyään tarkka aurinkosuojavoiteen käytöstä paitsi itselläni, myös perheemme ekaluokkalaisella. En ole voinut unohtaa myöskään erästä Rodoksen reissua 20 vuoden takaa, kun nukahdin aurinkoon niin, että sääreni ja silmäluomeni paloivat. Se oli paitsi kivulias kokemus, myös samalla hyvä opetus, sillä sen jälkeen aurinkovoiteet ovat viettäneet kanssani kesiä tiiviisti. Myös Suomen kesiä, vaikka ne ovatkin olleet viime vuosina vähän viileämpiä.

Alkukesästä, ulkomailla ja kotimaan saaristossa käytän lähes aina varsinkin aluksi suojakerrointa 50. Tykkään ruskettumisesta ja ihoni ruskettuukin kohtuullisen helposti, mutta en halua todellakaan tieten tahtoen polttaa sitä enää koskaan kaikkien terveysriskien takia. Mutta jos suojakerroin 50 alkaa tuntua liian tujulta, on P20-aurinkosuojatuotteita saatavilla myös suojakertoimilla SPF 20 ja SPF 30. Niihin siirryn itse vasta sitten, kun olen jo päivettynyt ja tiedän, että tuntien sijaan vietän auringossa lyhyempiä hetkiä.

Ja vaikka rusketus houkuttelee ja pieni päivetys tekee itseni fressimmän näköiseksi, niin ennenaikaisia ryppyjä en mitenkään tieten tahtoen halua hankkia. Ryppyjä on jo, ja niitä tulee kaikille ja joka tapauksessa, mutta tulkoot ne sitten normaalin ikääntymisen myötä, ei auringon takia. P-20 tuotteissa on UVB-suojan lisäksi myös korkea, ihon ennenaikaista vanhenemista ehkäisevä UVA-suoja, joka vieläpä ylittää tämän hetken EU:n suositustason.

P20-aurinkosuojavoiteet lähtevät ensi viikolla kanssani myös reissuun, viiden päivän sporttiloma tiedossa.

Jopa 10 tunnin suojaa auringolta

Monia aurinkosuojavoiteita saa olla lisäämässä vähän väliä erityisesti, jos käy välillä uimassa tai hikoilee reippaasti, kuten minä juostessa. Tanskassa valmistettavat P20-voiteet antavat iholle pitkäkestoista, parhaimmillaan jopa 10 tunnin suojaa ja sietävät myös hyvin uimista ja hikoilua. Kokonaisuudessaan mitä tahansa aurinkovoidetta on laitettava iholle 30-40 ml kerralla, jotta siitä on riittävää hyötyä. P20-aurinkorasvat ja -sprayt ovat kuitenkin erittäin vedenkestäviä, sillä voidetta käytettyään vedessä voi olla neljä 20 minuutin settiä ilman, että suojaa tarvitsee lisätä. Toki auringossa oleilussa kannattaa käyttää järkeä ja malttia ja on eri asia köllötellä vaikka aurinkovarjon alla kuin olla jatkuvasti suorassa paisteessa. Myös pää on hyvä suojata. Kesäkuumien pitkiksillä käytän päässäni lippistä tai ohutta huivia. Jos ihon palaminen ei houkuttele, niin ei muuten houkuttele myöskään auringonpistos sen aikanaan kerran kokeneena.

P-20-voiteiden takana on jotenkin suloinen tarina ja mielestäni ajatus hyväntekemisestä. Tuotteen nimittäin kehitti 1970-luvun lopussa Claus Riemann parhaalle ystävälleen Dr. Sorenille, punatukkaiselle lääkärille, joka oli lähdössä tutkimaan malariaa aurinkoiseen Afrikkaan. P20 oli ensimmäinen korkean suojakertoimen aurinkosuoja, joka tarjosi samalla pitkäkestoisen suojan. 

Sametinpehmeää voidetta ja imeytyy kuin unelma, sanoi eräs perheenjäseneni testattuaan seuranani P20-voidetta. Olen suojavoiteesta samaa mieltä, siinä on hyvin miellyttävä ja nopeasti imeytyvä geelimäinen koostumus. Kaukana ovat siis nykyään ne ajat, kun viisikymppisellä suojakertoimella varustettua rasvaa käytettyään kasvot olivat valkoisen, imeytymättömän voiteen peitossa vielä pari tuntia rasvauksen jälkeen! Onneksi, koska kuulema juuri tuon syyn takia SPF 50 -suojakertoimen rasvat ovat monella kaverillanikin jääneet hyllyyn.

Vaikka hinta on P20-tuotteissa hieman tyyriimpi kuin useimmissa voiteissa, tuotteen pitkäkestoisuushan kompensoi hintaa, koska P20-voiteita ei tarvitse olla jatkuvasti lisäämässä. P20-aurinkosuojatuotteita on kolmea eri kokoa: 100 ml:n kokoista pakkausta (16,90 e) myydään Prismassa ja Citymarketeissa, 200 ml:n (noin 30 e) apteekeissa, Stockmannilla sekä Sokoksen tavarataloissa. 150 ml:n aurinkosuojasuihkeet (noin 24 e) ovat saatavilla ainoastaan apteekeissa. Suihke on oma suosikkini, koska se jos mikä on helppo levittää niin ekaluokkalaisen iholle kuin omallekin.

Ihon palaminen varsinkin lapsena on merkittävä riskitekijä ihosyövälle.

Voita paikka Helsinki City Runille

Saatan vielä juosta yhden 30 kilometrin pitkiksen ennen kesäkuun alussa olevaa Tukholman maratonia, jonne ihan varmasti pakkaan mukaan aurinkovoiteen muiden juoksuvarusteiden kanssa. Jos sää sallii, niin juoksen shortseissa, hihattomassa topissa ja pitkävartisissa sukissa. Mutta ennen Tukholmaa juoksen puolikkaan Helsingissä 19.5. Helsinki City Runissa. Nyt sinulla on mahdollisuus päästä mukaan tuohon mahtavaan tapahtumaan! Arvon kaksi paikkaa (kahdelle eri henkilölle) HCR:lle kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken. Kysymys kuuluu: miten sinä suojaudut auringolta urheillessa? Pelottaako ihon palaminen? Arvonta päättyy maanantaina 14.5. klo 12 ja sen säännöt löytyvät täältä.

Toivotaan, että tulee lämmin kesä!
Jenny

Tukholman maralle ehkä nämä? Aurinkosuojavoiteen kerroin riippuu täysin kisapäivän säätilasta.