Terveisiä vessasta eli kisarapsa Berliinin puolimaratonilta 8.4.2018

Tämä kuva on napattu 3 kilometrin kohdalla. Tukijoukkomme olivat kannustamassa!

Tämän vuoden juoksukisakausi on nyt korkattu Berliinin puolikkaalla 8.4.! Tässäpä pientä kisarapsaa Berliinistä: Terveisiä vessasta! Onneksi valmentajani Vauhtisammakon Anni totesi, että sellaista se juokseminen on. Eli en liene ainoa, jolla on vatsa temppuillut juoksukisoissa. 

Tämä kuva on napattu 3 kilometrin kohdalla. Tukijoukkomme olivat kannustamassa! Kiitos siskon puolisolle kuvasta!

Saavuimme kaupunkiin lauantaina iltapäivällä ja matkustimme majapaikkaamme kentältä bussilla ja metrolla. Siskoni perheineen oli saapunut kaupunkiin jo edellisenä päivänä, ja asui vajaan puolen kilsan päässä hotellistamme. Ekaluokkalaisemme jäi siis heidän hoteisiinsa, kun lähdimme pikaisen lounaan jälkeen puolisoni kanssa hakemaan numerolappuja. Olin tosi huonosti valmistautunut koko kisaan, en ollut etukäteen tutustunut juostavaan reittiin enkä numerolapun hakualueeseen. Niinpä matkasimme metrolla muutaman pysäkin liian pitkälle, mutta se oli vain hauskaa, sillä saimme kävellä käytöstä poistetun Tempelhofin lentokentän kiitorata-alueen läpi, jossa paikalliset nauttivat ensimmäisistä kevätpäivistä grillaten, juosten, rullaluistellen, leijoja lennätellen ja hengaillen. Tempelhofin kenttä on suljettu vuonna 2008 ja nykyään se toimii kaikille avoimena ulkoilualueena. Olen käynyt Berliinissä ainakin 9 kertaa, mutta enpä ollut koskaan eksynyt tuonne Tempelhofin alueelle.  

Maratonmessut olivat vanhoissa lentokenttärakennuksissa. Jotenkin oli aika outoa kulkea siellä hylättyjen matkalaukkuhihnojen ja lähtöporttien keskellä. Ennen varsinaiselle alueelle pääsyä piti näyttää henkilöllisyystodistus, jolloin käteen sai maraton-rannekkeen. Oman numerolapun ja ajanottochipin sai sitten aiemmin sähköpostiin lähetettyä kisapassia vastaan messualueen toisesta päästä. Samalla muuten piti napata hakaneulat tiskiltä numerolappua varten, sillä niitä ei löytynyt maratonpussukasta, kuten monissa kisoissa on tapana. Liikkeellä olimme ruuhka-aikaan eli lauantaina iltapäivällä, mutta työntekijöitä oli niin paljon, ettei numerolappua tarvinnut jonottaa. Nautimme messualueella yhdet alkoholittomat oluet ja ostimme puolisolleni uudet juoksusukat. Rahaa olisi saanut palamaan, sillä tarjolla oli kaikkea mahdollista juoksuun liittyvää aina lenkkareista vaatteisiin ja juomapulloista juoksureppuihin. Fiilistelimme tunnelmia hetken, mutta aika pian siitä hälinästä kaipasi jo omaan rauhaan. 

Tämä on aina ihan paras fiilis! Numerolappu ja muu sälä haettu.
Berliinissä oli eka kunnolla lämmin viikonloppu tänä keväänä.
Pizza ei toiminut tällä kertaa. Never again.

Loppupäivän kuljeskelimme kaupungilla ja lähinnä hengailimme auringossa. Seitsemänvuotiaat serkukset sen sijaan juoksentelivat ees taas varmaan puolimaratonin verran! Illalla kahdeksan kieppeillä kävimme pizzalla, mikä osoittautui itselleni liian tuhdiksi ateriaksi niin myöhäiseen kellonaikaan. Oli inhottava mennä nukkumaan vatsa ihan täynnä. Ei jatkoon.

Kisapäivänä aurinkoa täydeltä taivaalta

Kisapäivän aamuna ulkona oli aika vilakkaa, mutta jo aamupäiväksi oli luvattu 21 astetta ja aurinkoa siniseltä taivaalta, joten valitsin juoksuasuksi pitkät sukat, shortsit ja t-paidan. Hotellin aamupalalla näytti olevan paljon juoksijoita ja kaikki juoksuvaatteissa, ei ollut vaikea tunnistaa, kuka tulisi juoksemaan. Söin hyvin maltillisen aamupalan, vähän rahkaa, hedelmiä, täysjyväsämpylän kinkulla, juustolla ja kurkulla sekä kaksi lasia mehua ja kaksi kuppia maitokahvia. 

Starttasimme kisapaikalle, jonne hotellilta oli matkaa alle kaksi kilometriä, jo puoli yhdeksän jälkeen, mikä osoittautui hyväksi asiaksi, sillä lähtöalueen tienoilla oli valtava tungos. Startti sijaitsi Karl Marx Alleella kohtalaisen lähellä Alexanderplatzia. Vei hetken aikaa, että löysimme esimerkiksi rekkakontit, joissa oli tavarasäilytys. Riisuin ohuen pitkähihaisen pois ja laitoin sen pussukkaani ja pussukka rekkaan. Sitten ei muuta kuin vessajonoon, jotka olivat järisyttävät! Bajamajassa selvisi, että siellähän oli pisuaari ja pönttö samassa kopissa, ei mitään järkeä! Esimerkiksi Tukholmassa olivat pisuaarit erikseen, jolloin miesten ei tarvinnut jonottaa vessoihin kuin äärimmäisessä hädässä. Jo tässä vaiheessa oli hyvä, että minulla oli omat vessapaperit mukana, koska huussista, jonne menin, oli jo paperi loppu. Eikä ihme, kun ihmisiä oli niin paljon joka puolella. Saippuaa ei ollut, vaan vessarivistön vieressä käsille vain vesipesumahdollisuus. 

Puoli ysin kieppeillä kohti kisa-aluetta. Serkut, 7, joukon jatkeena.
Hyvä meidän tiimi! Siskoni juoksi tosi hienosti ja minua vain viitisen minuuttia hitaamman ajan, mösjöö tasan 2 h ja ohittelu vaati veronsa.
Kaljapullomiehen lisäksi juoksijoiden joukossa oli mies, joka juoksi koko puolikkaan tasapainotellen ananasta päänsä päällä!
Odottelua karsinassa. Tällä kertaa en ollut oikein juttutuulella.

Eliittijuoksijat muut tosissaan pinkojat starttasivat klo 10.05 ja siitä sitten aina seuraava ryhmä viiden minuutin välein. Voitte kuvitella karsinoissa odottelevan ihmismäärän, olihan kisaan ilmoittautunut yli 30 000 ihmistä, jostain luin, että 36 000 olisi juossut. Itse olin toiseksi viimeisessä lähtöryhmässä, joka starttasi klo 10.25. Jostain syystä en ollut ilmoittanut puolisolleni aiempaa puolikkaan aikaa, joten hän joutui lähtemään viimeisessä lähtöryhmässä ja vähän ohitteluksihan kisa meni hänen osaltaan. Myös siskoni, joka juoksi ensimmäisen puolikkaansa koskaan, lähti vikasta ryhmästä, ja juoksi hienon juoksun. 

Ei muuta kuin matkaan! Itse juoksin pari ensimmäistä kilometriä hitusen alle kuuden minuutin kilsavauhtia ja hyvin pian huomasin, että kesävaatteista huolimatta tulee lämmin lenkki. Viiden kilsan ajaksi sain 31:19. Olin varustautunut Salomonin juoksuliivillä, jossa minulla olivat omat vedet mukana, ja se oli hyvä, sillä lähtöalueella odotellessa oli tullut jo jano. Juoksu kulki ensin mukavasti, mutta noin viiden kilometrin kohdalla alkoi vatsaani pistää. Yritin olla huomioimatta ikävää fiilistä mahassa, katselin maisemia, juoksin omassa rauhassa ja nautin heräilevästä keväästä ja mietin, miten katsojilla vielä oli niin paljon päällä. Juomapisteille en pysähtynyt. Ekalla kympillä tarjolla näytti olevan teetä ja vettä muovimukeista, joita juoksijat heittelivät sinne tänne. Niistä kuului kauhea poksunta, kun porukka juoksi niiden päältä niitä puhki. Tarjoiluista en osaa oikein kertoa muuten, koska en syönyt mitään vatsani takia. Urheilujuomaa oli tarjolla ilmeisesti 14 kilsan kohdalla ja geelejä myös jossain vaiheessa.

10 kilsan ajanoton ylitin ajalla 1:03:20. Pitkin matkaa oli paljon katsojia, ja juoksijoiden joukosta bongasin todella paljon tanskalaisia ja norjalaisia. Rumpujaan soittaneet orkesterit, joita oli lukuisia, saivat kananlihalle ja fiiliksen kattoon. Vaikka myöhemmin raportoitiin ainakin suomalaismedioissa poliisin estäneen puukkoiskun kisaan, paikan päällä ei ollut tällaisesta viitteitä ja seuraavana päivänä luinkin lehdestä, että tyypit oli vapautettu. Joka puolella oli paljon poliiseja ja ensihoitajia ja tunnelma reitillä todella rauhaisa.

Suunnitelmani oli ollut juosta ensimmäinen 10 kilometriä iisimpää ja sitten nopeuttaa tahtia. Mitään suoranaisia odotuksia ei ollut ajasta, sillä olinhan helmikuun lopussa sairastanut influenssa B:n, mennyt siitä hyvin huonoon kuntoon, kärsinyt sen jälkeen viikkotolkulla yskästä ja juossut vain neljä kevyttä pk-lenkkiä sairastelujen jälkeen ennen puolikasta enkä vieläkään tuntenut olevani entisessä kunnossa. Olin antanut itseni toipua influenssasta yli 6 viikkoa ja aloittanut treenit kävelyllä! Mutta silti käytännössä kyse oli siis kuntoutuneesta influenssapotilaasta puolimaratonille -meininki. Yhtään kovia treenejä en ollut tehnyt vielä ennen kisaa. En voi tarpeeksi painottaa sitäkään, miten tärkeää on antaa itsensä parantua kunnolla tuollaisen taudin jälkeen!

10 kilsan kohdalta, kun olimme tulleet alikulkutunnelista.
Meikä tuossa keskellä. Kuva: Sportograf.

Vessareissuksi meni

Jossain kohtaa alkoi vatsaa sitten kipristää ihan toden teolla ja 14 kilsan juomapisteiden luona päätin vierailla Bajamajassa, mikä oli hyvä päätös ja josta onnittelin itseäni. Erittäin mukavaa oli se, että noissa reitin varrella olevissa vessoissa oli kädet mahdollista pestä (desinfioivalla?) saippuavaahdolla. 15 kilometrin aikani oli 1:36:45 joitain minuutteja kestänyt vessareissu mukaan laskettuna. Ennen vessareissua olin kokenut hauskan yllätyksen, kun Instassa seuraamani Annariina yhtäkkiä tupsahti viereeni ja paineli sitten ohitseni, hetken juteltuamme. Myös puolisoni ohitti minut noin 4 kilometriä ennen maalia. Aikamoinen tsägä, että tuollaisessa ihmisjoukossa törmää tuttuihin!

Maaliin saavuin ajalla 2:15:16 ja vessaan sain mennä myös heti maaliintulon jälkeen, onneksi ei ollut jonoa. Oli kyse sitten puolikkaasta tai maratonista, en voi painottaa tätä liikaa: omat vessapaperit mukaan! Itse analysoin, että yllättävä lämpö sai aikaan tuon oman suolistoni äkillisen tarpeen toimia. Löparmage iski, eikä silloin auta muu kuin painella vessaan. 

Maalissa tuuli melko raikkaasti, joten halutessaan sai kääriytyä muoviin. Toivottavasti nuo muovit kierrätetään! Punaisissa rekkakonteissa oli vaatesäilytys.

Tunnelmani maalissa olivat helpottuneet! Vähän myös ryysis huvitti, sillä en suinkaan ollut ainoa, joka saapui maaliin, vaan omaa mitalia sai jonottaa hetken, mitalinjako oli melkoista liukuhihnatoimintaa. Samoin myös alkoholiton olut -jono oli kohtuullisen pitkä. Ei muuta kuin hakemaan omia kamoja ja taas kävi tuuri, kun törmäsin puolisooni maalialueella. Hengailimme kisa-alueella ja yritimme löytää siskoani, mutta kännykät toimivat huonosti. 

Olin ihan tyytyväinen juoksuuni kaiken kaikkiaan, sillä olihan matkalla kohti kevään ensimmäistä puolimaratonia ollut vastoinkäymisiä, kuten juurikin aiemmin sairastamani influenssa, yllättävä lämpö ja pakin meneminen sekaisin. Berliinin puolikas (ja maraton) ovat kyllä oivallisia ennätysten tekemiseen, jos niitä haluaa tavoitella ja on täydessä terässä, sillä koko reitti on täysin tasainen. 

Ei muuta kuin hotellille ja suihkuun. Matkalla majapaikkaan näimme vielä juoksijoita, jotka olivat tulossa maaliin reilusti yli kolmen tunnin ajalla. Näimme myös tyypit, jotka juoksivat kisan viimeisinä rekka- ja poliisisaattuessa kohti maalia. En voi kuin hattua nostaa, että hekin olivat lähteneet kisaan mukaan! Ja kaikkia kannustettiin ihan loppuun saakka. Ja mestoillahan oli tehty ihan uusi ennätyskin, maaliin tuli Erick Kiptanui ajalla 58:42. Käsittämätöntä näin tavisjuoksijan näkökulmasta.

Olin huonovointinen vielä monta tuntia juoksun jälkeen ja pystyin syömään ja juomaan kunnolla vasta illalla. Siitä olin tyytyväinen, ettei jaloissa tai muissa lihaksissa ollut mitään tuntemuksia kisan jälkeen eikä seuraavana päivänä. Se mielestäni kertoo siitä, että pk:ta on tullut tahkottua ja onhan tuo 21 kilsaa itselleni nykyään tavallinen pitkä lenkki treeniohjelmassani. Harmi vain, että pakin piti alkaa temppuilla.

Iltaruokailun jälkeen tuli vielä käveltyä kaupungilla pitkin poikin ja päivän saldoksi tulikin 45 000 askelta, ei huono. Kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvä ja ihmispaljoudesta huolimatta asiat toimivat hyvin tai vähintäänkin kohtuullisesti. Jos kysyt, lähtisinkö Berliinin puolikkaalle uudestaan tällä kokemuksella, niin mieluiten lähtisin Berliiniin juoksemaan täyspitkää maraa. Sinnehän minulla oli paikka vuonna 2013 eli ennen kuin osallistumisia alettiin arpoa, mutta en päässyt paikalle juoksijan polven takia. Mutta mikä ettei tuo puolikaskin uudestaan! Se oli oikein mukava aloitus tälle juoksukaudelle, joka pitää sisällään aika monta puolikasta, kaksi maraa ja yhden pikkusen pidemmän lenkin (75 kilsaa). Huh. Mihin sitä onkaan tullut lupauduttua mukaan!

Millaisia onnistumisia ja harmituksia sinä olet kohdannut juoksutapahtumissa? Saa kertoa! Ja kysyä, jos joku Berliinin puolikkaassa vielä mietityttää.

Ihania reenejä,

Jenny

INSTASSA