Hyvään arkeen kuuluvat sanat hei ja kiitos

Let love blossom! Anna rakkauden kukkia!

Hyvään arkeen kuuluvat sanat hei ja kiitos. Jonotin tänään keskustakahvilassa, että saisin ostettua lounassalaatin mukaani. Jono oli pitkä ja kiinnitin huomiota asiaan, joka toistui asiakkaiden keskuudessa monta kertaa: myyjä tervehti iloisesti hymyillen aina jonossa seuraavana ollutta henkilöä: hei, mitä saisi olla?

Ja mitä sanoo asiakas?:

Yks salaatti lohella ja fetalla.

Yks kalasoppa.

Yks salaatti kolmella täytteellä. 

Teki mieli sanoa, että haloo, unohtuuko meiltä nyt jokin asia? Nimittäin vain murto-osa vastasi myyjän tervehdykseen. Kaikki eivät osanneet sanoa edes kiitos, voi meitä, aikuisia ihmisiä.

Let love blossom! Anna rakkauden kukkia!

Muutama kuukausi sitten minusta oli kirjoitettu Ilta-Sanomiin painonhallintajuttu, johon aloite tuli tutulta toimittajalta. Luin juttuun tulleita kommentteja hetken, jonka jälkeen totesin, että parempi olla lukematta.

Tulit sitten paikallislehteen kertomaan dieetistäsi?

Palataanpa viiden vuoden päästä asiaan.

Okei, pakko sanoa, että nuo olivat kekseliäimmästä päästä ja saivat hörähtämään. Kaikkia en viitsinyt todellakaan lukea.

Muistuipa mieleen sitten pari vanhempaa keissiä. Se kerta, kun pidin Sörnäisten metroasemalla ovea auki eräälle henkilölle, ja jäin odottamaan, että hän kulkisi ovesta ensin. Kun hän sitten jähmettyi paikalleen ja kysäisin, että ai, et tulekaan, niin tyyppi karjaisi, että Ja mitä se SULLE kuuluu.

Jaha, selvä juttu, ei kuulu, aurinkoista päivänjatkoa!

Eräs ystäväni jäi aikanaan eläkkeelle ja sen kuultuaan työkaveri luetteli hänelle ne tuttavansa, jotka olivat kuolleet kuka mihinkin heti eläkepäiville päästyään.

En itse asiassa ihmettele ollenkaan, että eräs keikoilla toisinaan työparinani toiminut henkilö jäi eläkkeelle viime kesänä, eikä kertonut siitä kenellekään. Ei vain tullut enää töihin, koska oli jäänyt eläkkeelle.

Wow.

Kaverini kertoi työpaikallaan vakavasta sairaudestaan. Oli heitä, jotka kertoivat olevansa pahoillaan, oli heitä, jotka halasivat eivätkä sanoneet mitään ja oli heitä, jotka luettelivat heti kaikki vastaavan diagnoosinsa saaneet tuttavat ja sen, kuka selvisi ja kuka ei.

Härskiä.

Joskus toki itselläkin menee hermo ja jos on superhuono päivä, olisi suorastaan ihastuttavan helppoa olla muille tyly ja ankea. Silti sitä ei koskaan tiedä, mikä sana on jollekulle liikaa. Siksikin pyrin olemaan ystävällinen mahdollisimman usein mutta ennen kaikkea siksi, että se on hauskaa ja tekee minut onnelliseksi.

Uskon myös, että suurin osa meistä haluaa toisille hyvää ja muistaa, mikä on kohteliasta, mikä ei. Kaikkea ei tarvitse sanoa. Ihan oikeasti ei. Yksi lause, jonka soisin jokaisen tietävän on se, että tunteiden kokeminen ei ole sama asia kuin tunteiden esilletuominen. Eli kaikki tunteet kuuluvat elämään, mutta sitä, miten niistä viestittää muille, sitä voi aina harkita.

Ja hei, muistetaan myös ne käytöstavat! Ihan perinteiset tervehtimiset, mitä kuuluu, kiitos, ole hyvä, ehkä myös anteeksi-sanan voisi liittää tähän samaan syssyyn.

Mitä mieltä? Herääkö fiiliksiä?

Jenny

*Instagramissa*

Lue myös:

Parasta juuri nyt: tasapaksu arki

Testissä: kalevalainen jäsenkorjaus

Liikunta influenssan jälkeen