Jokaisen juoksijan kannattaisi saada edes joskus palautetta juoksutekniikastaan

Onnistuin korjaamaan paljon asioita lyhyessä ajassa.

Aargh, ei ole kuulkaas juokseminen helppoa! Tänään teki mieli paiskata lenkkari seinään ja lakata juoksemasta. Onneksi paikalla olivat maailman kivoimmat ja kannustavimmat Vauhtisammakko-valmentajat Anni ja Mikko, joten tuo lenkkarin viskominen jäi vain tyhmäksi ajatukseksi. Jokaisen juoksijan kannattaisi edes joskus saada palautetta juoksutekniikastaan. Sillä voi olla juoksuun iso merkitys.

Mutta tuollainen mä en osaa mitään -fiilis tuli tänään Vauhtisammakon juoksutekniikkakuvauksissa. Kipitimme Esportin sisäradalla, juoksuamme videoitiin ja saimme juoksusta palautetta ja tekniikkaamme korjattiin. Juoksuasentoni ja -tekniikkani ovat korjaantuneet jo paljon viimeisen vuoden kuluessa, mutta aina vain löytyy säädettävää! Askel oli turhan pitkä, kosketus maahan tapahtui liikaa päkiän ulkosyrjällä, vasen nilkka lompsui ja jalka haki kehon takana outoa turhaa mutkaa, hartiat olivat eri paria ja rintaranka kireä kuin viulunkieli lonkankoukistajista puhumattakaan. Onneksi juoksuasennosta löytyi myös hyvää ja pelkästään 45 minuutin aikana tapahtui massiivista eteenpäin menemistä ja positiivista kehitystä.

Onnistuin korjaamaan paljon asioita lyhyessä ajassa.

En ollut kuvitellut ollenkaan, että juoksutekniikkani olisi täydellinen (jos sellaista voi aina ollakaan). Minusta on otettu paljon juoksukuvia, joita olen myös itse oppinut analysoimaan tässä matkan varrella. Suosittelenkin kuvien ja videon ottamista aika ajoin jokaiselle, joka juoksee edes semitosissaan, koska jos suurin piirtein ymmärtää juoksutekniikan perusteita, niin kuvamateriaalista huomaa usein niitä omia suurimpia puutteita. Ja kun niitä karsii, voi säästyä esimerkiksi erilaisilta rasitusvammoilta, juoksu voi nopeutua ja muuttua helpommaksi.

Olin itsekin pistänyt merkille esimerkiksi sen, että vasen jalkani tekee pientä mutkaa kehoni takana ja esimerkiksi lantion asentoa olen pyrkinyt korjailemaan tässä matkan varrella. Juoksuasento pysyikin tänään kohtuullisen hyvänä. Tuo jalan vispaus kehon takana saatiin poistettua kokonaan. Myös askelkontakti maahan alkoi tulla enemmän lantion alle ja isovarpaan sekä sen viereisen varpaan päälle eikä enää niin voimakkaasti päkiän ulkosivulle kuin aiemmin.

Oli todella hyödyllistä nähdä omaa juoksua videolta. Itse tarkkailen juostessani paljon myös muita juoksijoita, koska siitä oppii itsekin ja tottahan on, että tuolla näkee monenlaista menijää ja moni voisi hyötyä ihan lyhyestäkin palautteesta. Jos omaa juoksua ei näe mistään, on vaikea alkaa korjata virheitä, joista voi olla haittaa, koska ei niitä vain tiedosta.

Tämä päivä oli siis hyvin hyödyllinen ja uskon, että jatkossa juokseminen on taloudellisempaa, tehokkaampaa eikä energiaa kulu säätämiseen, vaan etenemiseen. Vaikka välillä on vain ihanaa juosta eikä sen tarkemmin miettiä kropan asentoa, välillä on myös hyvä keskittyä siihen, miten ne koivet maahan osuvat, miten jaksaa kannatella kehoa, missä kädet ovat, entä katse.

Ja vaikka tänään ensimmäinen fiilis oli se, että hitto, miten voi olla näin vaikeaa, niin onneksi jostain nousi sisu, että perkele, opetellaan nyt sitten juoksemaan paremmin kuin koskaan aiemmin. Kävin vielä tekniikkaopastuksen jälkeen yläkerrassa juoksemassa viitisen kilometriä ja yritin tarkkailla asentoani ja kerrata mielessäni äsken oppimaani.

Mikko tarkkailee, Anni neuvoo ja mösjöö kuuntelee.

Tämä oli kolmas treenini influenssan jälkeen ja pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että pääsen taas normitreeneihin kiinni. Tässä ei siis auta muu kuin juosta lisää ja juosta paljon, koska uskon yhä, että juoksemaan oppii juoksemalla. Ja sillä on toki merkitystä, että on joku, joka opettaa korjaamaan asentoa ja antaa juoksusta palautetta edes silloin tällöin.

Kehonhuolto on nyt myös toinen, johon on panostettava. Vaikka venytteleminen, foamrollerilla rullailu ja jooga olivat vielä hiljattain mallikkaasti mukana kuvioissa, niin kiireen ja sairastelujen myötä ne ovat jääneet hunningolle. Sanoinkin puolisolleni (joka oli ensimmäistä kertaa koskaan saamassa palautetta juoksemisestaan) että miten sitä ehtii enää töissä käydä, kun pitää juosta, huoltaa kehoa ja vielä olisi hyvä treenata myös lihaskuntoa, jotta jaksaa juosta!

Ei muuta kuin uuteen nousuun ja oppimaan lisää juoksemisesta! Mitä enemmän tätä päivää ja saamiani vinkkejä ajattelen, sitä enemmän alan olla turhautumisen sijaan innoissani. Koska toisaalta se, että voi oppia niin paljon lisää ja kehittyä hurjasti paremmaksi, pitää kyllä juoksumotivaation korkealla. Tästä lähdetään siis nöyränä ja ahkerana kohti parempaa juoksutekniikkaa, pidempiä matkoja, kovempia aikoja mutta juoksun iloa vaalien, koska #löparglädje on hommassa parasta.

En voinut olla tänään(kään) miettimättä sitä, miten hienoa on se, että voin juosta. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys ja ymmärrän arvostaa sitä jokainen kerta enemmän, kun olen juoksemassa.

Muita juoksijoita linjoilla? Miten teidän reenit kulkevat?

Jenny

Tule Instagramiin!

Kalevalainen jäsenkorjaus palauttaa juoksijaa treeneistä

Ehdolla IBA2018-kisassa! Saa äänestää!