Liikunta influenssan jälkeen

Taas maistuu, terveellinen ruoka. Kipeänä huonoon kuntoon menee siksikin, ettei pysty syömään.

Jokunen vuosi sitten olin kuusi viikkoa flunssassa, koska kävin vähän väliä ohjaamassa jonkun ryhmäliikuntatunnin, koska en jaksanut hakea jälleen kerran lääkäriltä sairaustodistusta tai koska luulin olevani tarpeeksi terve. Jälkikäteen ajatellen koko tuo touhuni oli todella typerää, ja vaikka silloin kyse oli vain nuhasta ja kröhästä, olisi järkevää ollut levätä tauti pois kerralla. Lopulta koko keissi huipentui nielutulehdukseen, ja kurkkuni oli 10 päivää niin kipeä, että hyvä kun pystyin syömään tai juomaan mitään. Sain tuoksi ajaksi lopulta sairauslomaa ja toivuin kuntoon.

Mutta hei, tuollaista tarpeeksi terve, jotta voi liikkua -käsitettä ei ole olemassakaan. Joko sitä on sairas tai sitten terve. Ja jos terveydentila on vielä epäselvä, missään nimessä ei kannata liikkua. Tuolloin eräs kollegani totesikin jotakuinkin näin, että jos joudut miettimään, oletko ohjauskunnossa ja pystytkö urheilemaan, et ole ohjauskunnossa etkä voi urheilla.

Ja niinhän se on. Kyllä sen vain tuntee, kun keho on terve ja kun voi urheilla. Jos joutuu pohtimaan, onko tarpeeksi terve ja voiko treenata, ei voi.

Taas maistuu, terveellinen ruoka. Kipeänä huonoon kuntoon menee siksikin, ettei pysty syömään.

Onneksi tuolloin tervehdyin tuosta taudista ja sittemmin elämänmuutokseni myötä sairastelu on jäänyt vähemmälle. Koen, että terveellisempi syöminen, normaalipaino, parempi nukkuminen, säännöllinen ja ennen kaikkea järkevä liikunta, peruskunnon parantaminen sekä olematon alkoholinkäyttö ovat vaikuttaneet perusterveyteeni positiivisesti.

Kun kuitenkin kolme viikkoa sitten sairastuin kuumeettomaan influenssa B:hen, veti se minut viikoksi todella heikkoon happeen ja sängyn pohjalle. 7 päivän aikana en liikkunut sängystä mihinkään muualle kuin vessaan, jääkaapille tai aamulla viemään kuopustani kouluun ratikalla. Lapsi ei vielä kulje yksin kouluun ja puoliso lähtee töihin kuuden jälkeen, joten vaihtoehtoja ei ollut.

Oloni oli kuumeettomuudesta huolimatta niin karmea, että edellisviikon puolimaratonit ja muut hikitreenit tuntuivat vain haalealta, vähän jopa uskomattomalta muistolta. Silloin sairasvuoteella päätin, että annan itselleni rauhan toipua ja aloitan liikkumisen todella iisisti, sitten joskus. Lupasin itselleni, että alan liikkua vasta sitten, kun en joudu miettimään, olenko terve vai en ja voinko liikkua vai en. Olin tehnyt tuon päätöksen jo ennen kuin minulle kerrottiin lukuisia tarinoita kumminkaimoista, jotka olivat kuolleet kolme-nelikymppisenä sydänlihastulehdukseen tai saaneet keuhkokuumeen ja joutuneet olemaan juoksematta vuoden. Arvostan huolenpitoa suuresti, ja tiedän, että näillä tarinoilla haluttiin minulle vain hyvää, mutta kun itse makasi peittojen alla, ei kauhutarinoiden kuuleminen tai lukeminen viesteistä välttämättä parantanut oloa. Mutta silti, tähän iso sydän!

Influenssan vaikutuksen kehoon huomasi siitäkin, että kun viikon sängyssä makaamisen jälkeen palasin siistiin sisähommaani eli toimistotöihin, olin ensimmäiset pari päivää työpäivän jälkeen ihan loppu ja kaaduin sohvalle illaksi. Vaikka siis olin kulkenut työmatkat julkisilla ja istunut koko päivän ja liikuttanut itseäni mahdollisimman vähän.

Sain influenssan loppuvaiheessa myös nielutulehduksen ja yskä alkaa olla vasta nyt ohi. Muuten olo on jo jaksavainen ja terve, mutta kerrankin voin onnitella itseäni siitä, että en ole suin päin rynnännyt treenaamaan, hengästymään ja hikoilemaan. Vaikka olo tuntuu terveeltä, voin kuvitella, että elimistöni vielä tekee töitä toipumisen eteen. Kovasta taudista kestää toipua kuitenkin vähintään yhtä kauan, kun tautia on sairastanutkin. Eikä liikunnattomista lisäpäivistä varmaan haittaa ole.

Eilen aloitin paluun treenien pariin: kävelemällä. Kyllä, kävelemällä.

Aamulla kävelin neljä kilometriä töihin ja illalla saman määrän. Tarkkailin sykettäni, joka pysyi hyvin peruskestävyysalueen alarajoilla. Kävelin suhteellisen reipasta vauhtia, mutta en ollut hengästynyt eikä hengittäminen tuntunut enää pahalta. Influenssassa pelkästään hengittäminen oli vaikeaa jo kuivan yskänkin takia. Tuntui siltä, että vaikka hengitti, ei happi kulkenut normaalilla tavalla.

Myös tänään kävelin koululta töihin ja kävelyllä jatkan vielä ainakin pari päivää. Suunnittelen kävelyn ja juoksun yhdistämisen kokeilua torstaina, mutta se riippuu ihan siitä, jatkuuko tämä myönteinen hyvän olon suunta. Jos yhtään alkaa tulla liikaa rasituksen tunnetta, niin sitten on vain himmattava. Berliinin puolimaraton on 9.4. ja toivon silloin olevani sellaisessa juoksukunnossa, että juoksen 21,1 kilometriä alle kahden tunnin. Jos en ole sellaisessa kunnossa, niin sitten sille ei voi mitään ja otan matkan rauhallisena pitkänä lenkkinä.

Moni tuntuu aloittavan kovat treenit semipuolikuntoisina. Ymmärrän sen fiiliksen täysin, että ei malteta enää huilia, mutta rakkaat sporttaajat, terveydellä ei ole leikkimistä.

Oletko ollut sairaana? Miten treenien pariin palaaminen on sujunut sairastelujen jälkeen?

Jenny

Tervetuloa Instagramiin!