Mikä ajoi ylipainoon ja siihen, etten pitänyt itsestäni huolta?

Kuva: Timo Turkka Photography

Aamutreenien jälkeen mietin sitä, että voi jumankauta sentään, olisipa ihminen päässyt helpommalla, kun ei olisi päästänyt itseään lössähtämään niin huonoon kuntoon kuin missä olin syksyllä 2016. Töihin kävellessäni kävin päässäni monologia siitä, mikä oli ajanut itseni siihen tilanteeseen, josta itseni tuona syksynä löysin. Ja löytänyt jälleen kerran, ikävä kyllä. Mikä ajoi ylipainoon ja siihen, etten pitänyt itsestäni huolta?

Mietin, että oliko ihan pakko ahtaa itseensä kaikki se ruoka, sokeri ja vaalea vehnä? Pitikö olla hölmö ja liikkua niin kovin yksipuolisesti? Mitä silloin oikein ajattelin, kun katsoin peiliin, miten en voinut huomata omaa muutostani? Mitä silloin mietin, kun jouduin ostamaan koko ajan isompia vaatteita? Soiko joku kello jossain vai kielsinkö asian ja porskutin eteenpäin sitä noteeraamatta? Olinhan kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni ja iloinen, kyllästyin vain väsähtäneeseen ja nihkeään fiilikseen. Vai olinko sittenkään? Oliko sekin jotain suojakuorta, kuten niin monet raidalliset paidat, joilla keskivartalokellukettani yritin piilotella?

Kuva: Timo Turkka Photography

Miten vaivihkaa ylipaino oli taas karttunut, miksi olin antanut painoni jojotella ja miten saatoin olla niin typerä, että olin kuvitellut, että pikaratkaisuista olisi jotain apua? Että joo, kyllä varmaan laihdut pysyvästi jos kiellät itseltäsi ensin kaiken, sitten syöt vain tosi yksipuolisesti ja kolmannella kerralla jumppa(ohja)at neljä tuntia päivässä ja laihdut 10 kiloa kolmessa kuukaudessa (ja lihot 12 kiloa neljässä kuukaudessa, kun et enää jumppaakaan neljää tuntia päivässä).

Mietin, miksi havahduin tilanteeseen oikeasti vasta sitten, kun arki tuntui alakuloiselta ja työpäivän jälkeen lenkkiä enemmän kiinnosteli sohva. Olo oli vetämätön, voimat vähissä ja peruskunto ihan rapaa. Vauhtikestävyyttä kyllä löytyi, olivathan kaikki tuolloin ohjaamani tunnit ihan hirveää rynkytystä. Mutta siinä ei paljon vauhtikestävyydet auta, jos peruskuntoa ei ole pohjalla nimeksikään. Jos ensimmäinen ajatus kotiin päästyä työpäivän jälkeen on se, miten poikki sitä voi ollakaan, ei voi olla kovin hyvässä kunnossa.

Vastaus kysymykseeni miksi tulee tässä ja se on hyvin lyhyt lause: En tiedä.

Vaikka varmasti vastauksia voisi olla paljonkin, kuten vaikea elämäntilanne, väsymys, tottumus, laiskuus, saamattomuus. Syitä löytyy, kun alkaa kaivella, mutta onko se kaivelu sittenkään niin tarpeellista? Parempi lienee kääntää katse sinne, minne on menossa. Olin aamukävelylläni ehkä itselleni tovin vähän ankara, mutta joskus on hyvä kyseenalaistaa omia toimiaan.

Nyt 14 kuukauden aktiivisen elämän muuttamisen, paremman ja terveellisemmän syömisen, monipuolisemman liikunnan, tietoisen palautumisen ja itsestään huolen pitämisen jälkeen alan pian olla taas se minä, siis se, joka olin ennen tätä karseaa jojottelukierrettä. En voi sanoa, että ennen kuopukseni syntymääkään voin mitenkään täydellisesti, sillä olinhan kahlannut kaulaa myöten läpi vaikean elämänvaiheen ja arjessani oli monia sitä hankaloittavia asioita. Mutta fyysisesti olin toki syksyä 2016 paremmassa kunnossa. Enkä voi sanoa muuta kuin kiitos noista vaikeistakin ajoista, ne ovat opettaneet itselleni niin paljon, että osaan nähdä ne nykyään siunauksena kirouksen sijaan.

Mutta ei riittänyt, että itsensä piti aikanaan saada henkisesti hyvään kuosiin, vaan sitten oli fyysisen kropan vuoro. Toki ihminen on kokonaisuus ja kaikki liittyy aina kaikkeen, mutta mitä enemmän asiaa ajattelen, näen tämän kuuden vuoden jojottelun ja elämänmuutoksenkin oikeastaan ensimmäisen oppikoulun jatkeena. Jostain syystä minun piti käydä tämä läpi, laihtua, lihoa ja laihtua ja lihoa. Minusta tuntuu, että tässäkin on aihetta kiitollisuuteen. Lopulta. Se on saanut minut miettimään elämääni ja itseäni tosi paljon. Ja lopulta tekemään niitä hyviä valintoja. Kaiken tämän kuin pesukoneen linkousohjelmassa olon jälkeen aloin todella arvostaa itseäni, terveyttäni, kehoani ja mieltäni niin paljon, että haluan nykyään päivittäin ja jatkuvasti tehdä monia hyviä tekoja kaikkien näiden eteen.

Ja siis nimenomaan haluan, enkä koe mitään niistä pakkona tai huonona asiana: en aikaisin nukkumaan menemistä, lumimyrskyssä ulos lenkille lähtemistä, terveellisesti syömistä, reiden ulkosyrjän putkirullausta, venyttelyä, hierontaan menemistä. Vain parin suklaapalan syömistä puolikkaan levyn sijaan. Sitä, että suunnittelen meneväni juoksemaan kolmeksi tunniksi ja se on viikonlopun kohokohta! Että bileissä juon vichyä, koska aamulenkki seuraavana aamuna.

14 kuukaudessa on selkeytynyt se, mikä itselleni on hyvästä. Ja se, minkä itselle ymmärtää olevan hyvästä, sitä tekee mielellään.

Mutta onpa kuulkaas ihana saada sitä voimaa takaisin, jota on joskus kropassa ollutkin. Vaikka olen liikkunut koko ikäni, tuntuu siltä, että olen vasta ihan alkutaipaleella. On niin paljon opittavaa, niin paljon tehtävää ja niin paljon koettavaa ja tuntuu, että lähes päivittäin opin siitä, mitä kroppani pystyykään. Siis pystyy silloin, jos teen asiat sille mahdolliseksi ja pidän siitä parasta mahdollista huolta. Ei voi odottaa, että itse elää kuin sika pellossa ja silti keho ja mieli pystyvät mihin vain. Henkistä treeniäkään ja itseensä tutustumista ei voi unohtaa.

Viime päivinä minusta on tuntunut ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa siltä, että kaikki on mahdollista. Mikä voikaan olla parempaa kuin kroppa, joka toimii, kuten se toimii, vahva olo ja se, että keho kyllä jaksaa ja kestää ja toimii, kun vain elää niin, että antaa sille mahdollisuuksia. Sairauden määrää emme voi kukaan tietää ja vaikka tekisi kaikkensa, elämä voi yllättää. Silti on kuitenkin ihan hurjasti asioita, joita voi itse tehdä. Tietoisesti ja valitsemalla.

Ja se, minkä voi tehdä itsensä hyväksi ja oman hyvinvointinsa hyväksi, se kannattaa tehdä. Vaikka sitten olisi jumittanut siellä sohvalla 20 vuotta tai jojotellut minkä ajan tahansa. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa huolehtia itsestään, ei silloinkaan, vaikka olisi kuinka surkeassa jamassa. Sieltä on aina yksi suunta ja se on ylöspäin.

Tällaisia ajatuksia tänään, kaunista viikkoa!

Jenny

*INSTAGRAMISSA*

Lue myös

Talvijuoksu – jee vai yök?

Ajattele toisin elämänmuutoksesta

10 kiloa pois puolessa vuodessa, näin minä syön