2018

Aamurutiini, jolla päivä käynnistyy energisesti

Olen tosi kiitollinen siitä, että nukun nykyään pääosin hyvin, koska vuosia on ollut toisin. Ensin kuopus herätti liukuhihnalta pari ekaa vuottaan ja sitten kesti vielä monta vuotta, että opin itse nukkumaan uudelleen. Nykyään nukun viikon seitsemästä yöstä keskimäärin 5 yötä hyvin ja tykitän usein 7 tuntia unta putkeen yhtäjaksoisesti. Viimeiseksi illalla luen kirjaa ja heti,… Lue lisää

Pakosta salille – 6 viikon jälkeen ihan koukussa

Kuusi viikkoa salitreeniä takana, käytännössä pakosta ja olen aivan koukussa! Elämäni aikana olen lyönyt laimin itseäni ja kroppaani monin tavoin ja yksi asia on ehdottomasti se, etten ole panostanut lihaskuntoon viimeisenä parina vuonna, kuten jokaisen kannattaisi. Mutta koska pohja on kuitenkin olemassa ja keho varmasti muistaa nostelleensa puntteja aiemminkin, tuntuu treeni paitsi menevän perille niin… Lue lisää

Hyviä asioita tapahtuu – kirja valmistuu ja ihminen kasvaa

Blogi on ollut vähän heitteillä nyt syyskuussa, mutta nyt on niin, että olen jättänyt viimeisimmän (ja viimeisen kirjani koskaan) käsikirjoituksen kustannustoimittajalleni, joka alkoi sitä heti kahlata läpi. Hyviä asioita tapahtuu – kirja valmistuu ja ihminen kasvaa! Olen myös saanut kirjani mallitaiton graafikolta ja sitä on viilattu yhdessä graafikon ja kollegoideni kanssa. Pakko sanoa, että kirjasta… Lue lisää

Juoksua jalkapöydän murtuman jälkeen – telakka on ohi

Viime viikko oli ensimmäinen juoksuviikko jalkapöydän murtuman jälkeen. Juoksutelakka on ohi, ja yhdeksän viikon juoksutauon jälkeen pääsin viime viikolla juoksemaan. Murtunut jalkapöytä on jo reilun viikon verran tuntunut terveeltä ja 8 viikon vaihteleva kipu ja erilaiset oudot tuntemukset ovat poissa. En voi kuin ihastella kehon kykyä korjata itse itseään ja arvostus toimivaa kroppaa nousi taas… Lue lisää

Lisää rakkautta maailmaan – aloita heti

Lisää rakkautta maailmaan. Aloitetaan vaikka sitten pienillä teoilla. Heti. Eilen koin mukavan yllätyksen, kun ihan sattumalta satuin kävelemään kauppakeskus Kaaressa tavaratalon läpi ja siellä eräs nainen oli juuri sovittelemassa kenkiä jalkaansa. Meni hetki, ennen kuin ymmärsin, että hän huikkaili minulle ja mitä asia koski: kiitokset iloisesta lähestymisestä ja superkivasta palautteesta sinulle, blogini lukija! Siitä sitten… Lue lisää

Hyvät elämäntavat auttavat kestämään hektistä vaihetta

Hyvät elämäntavat auttavat kestämään hektistä elämänvaihetta paljon, paljon paremmin. Maailmankaikkeus todellakin muistaa minua runsaudellaan, mutta kerrankin olen ollut stressaamatta ja verrattuna esimerkiksi toukokuiseen kuukauden valvomisputkeen olen pysynyt ihan viilipyttynä ja nukkunut melko hyvin. Ja pakko sanoa heti alkuunsa, että ihan omin pikku kätösin olen tämän ruuhkan aiheuttanut enkä voi syyttää tästä kuin itseäni ja halua ja intoa… Lue lisää

Kuntourheilija voi oppia huippu-urheilijalta – näin kohti tavoitetta

Vietin viikonlopun Haltin kutsumana Halti Outdoor Weekendissä Vuokatissa 7.9.-9.9. ja kävin kuuntelemassa huippuhiihtäjä Iivo Niskasen valmentajan, tutkija Olli Ohtosen luentoa Vuokattihallissa perjantai-iltana. Nelisen tuntia luennosta muuten lähtivät Vuokatti Trail Challengen 115 kilometrin ultraajat kovalle taipaleelleen, nostan isosti hattua. 115 kilsan kisan voitti Tommi Kaukola ajalla 15:40:22, huhhuh, kova aika, koska maasto on todella haastava. Ohtosen… Lue lisää

Juoksutaukoa? Näin pääset alkuun!

Miten alkuun juoksussa tauon jälkeen? Suosittelen lämpimästi juoksun ja kävelyn yhdistelmää, waldnielia. Voi olla, että saan ensi viikolla juosta kaksi minuuttia kerrallaan ja sekös saa mielen hyrisemään ilosta jo nyt. Ero viimeiseen lenkkipäivääni eli 75 kilometrin ultraintervalliin on melkoinen, mutta ei haittaa. Uuteen nousuun, sanon minä! Nyt siis vaikuttaa siltä, että pääsen ensi viikolla testaamaan,… Lue lisää