Pienet muutokset yhdessä, suuri merkitys – myös vatsan hyvinvoinnissa

Pienet muutokset yhdessä tekevät suuren muutoksen.

Vuosi sitten aloittamani elämänmuutoksen myötä olen yhä enemmän ymmärtänyt sen, etteivät välttämättä pienet yksittäiset asiat yksin johda parempaan oloon, mutta monet pienet yksittäiset asiat yhdessä kyllä johtavat. Hyvinvoinnissakin kaikki liittyy kaikkeen ja usein vaikea on sanoa, mikä johtuu mistäkin, mutta tärkeintä on löytää ne itselle sopivimmat keinot niin liikunnassa, ruokavaliossa, lisäravinteissa, palautumisessa ja vaikkapa stressin käsittelyssä tai mieluiten jo sen ehkäisyssä.

Kaupallisessa yhteistyössä A. Vogelin kanssa pääsin testaamaan Molkosan-tuotetta. En ollut koskaan käyttänyt Molkosania, vaikka sen nimi oli kyllä entuudestaan tuttu. Echinaforce sen sijaan on itselle ollut aina se tutuin ja myös käytössä pitkään ollut A. Vogelin tuotteista.

Pienet muutokset yhdessä tekevät suuren muutoksen.

Molkosanin maku yllätti myönteisesti

Ensimmäinen mielikuvani Molkosanista oli se, että se luultavasti maistuu pahalle! Sain yllättyä positiivisesti: Maku ei ollutkaan epämiellyttävä, mutta Molkosanin vahvaan tuoksuun tottuminen vaati hetken. Toki tuotetta pitäisi testata pidempään kuin reilun viikon, kuten itse tein, jotta pääsisi jyvälle sen mahdollisista terveysvaikutuksista, mutta ainakin Molkosanin kerrotaan rauhoittavan vatsaa ja tehostavan aineenvaihduntaa. Itse sekoitin aamuisin teelusikallisen Molkosania reiluun desiin kylmää vettä ja humpsautin lasillisen kurkusta alas.

Kyselin Instagramissani, kuinka monelle porukasta Molkosan on tuttu, ja 27 prosenttia kyselyyni vastanneista kuittasi tuotteen tutuksi. Eräs tuttavani totesi, että maun perusteella se on varmasti superterveellistä, ja että hänen mummunsa oli vannonut Molkosanin nimeen. Apteekissa työskentelevä toinen tuttava totesi, että Molkosan on työn puolesta tuttu tuote, ja että moni IBS-vaivoista kärsivä on kertonut saaneensa helpotusta Molkosanista ja vannoo sen nimeen toki vatsaystävällisen ruokavalion rinnalla. Kolmas kertoi maistaneensa Molkosania 20 vuotta sitten, mutta kyse ei ollut rakkaudesta ensisilmäyksellä, vaan homma oli jäänyt kertakokeiluun.

Vatsavaivat ovat monelle arkea

Ruoansulatusvaivoista kärsii 30-60 prosenttia suomalaisista. Itsellekin ne olivat hyvin tuttuja ennen kuin aloin muuttaa esimerkiksi ruokatapojani. Olen myös ollut varsinainen vatsalla jännittäjä, mutta sekin on helpottunut tänä vuonna ja ruokavaliomuutoksen myötä. Uskon näissä vatsavaiva-asioissakin pitkäjänteiseen työskentelyyn ja siihen, että vaikka erilaisten terveystuotteiden käyttäminen on satavarmasti hyvästä, kaikista kannattavinta olisi ensin laittaa esimerkiksi ruokavalio kuntoon ja sitten vielä ja ennen kaikkea sitten vasta lisätä hyvinvointia ja hifistellä erilaisilla spessutuotteilla. Vaikka apua saisikin vatsavaivoihinsa vaikka juuri maitohappotuotteista, erilaiset ravintolisät voivat luoda myös vääristynyttä turvallisuudentunnetta. Silloin sitä jatkaa samoilla huonoilla tottumuksilla, ja helposti antaa itselleen anteeksi huonot ruoka- ja elämäntavat, erityisesti jos saa kaipaamansa avun tuotteista. Elämänmuutoksissa, painonhallinnassa tai terveydessä en usko siihen, että pikaratkaisut kannattavat, vaan mieluiten kannattaa alkaa pohtia sitä, mistä joku vaiva voi johtua ja mitä sille syylle voi tehdä pelkän laastaroinnin sijaan. Ja sitten oloa voi buustata vielä erilaisilla pienillä asioilla, jotka yhdessä muodostavat suuren virran, kuten vaikka ruokavalion kevyellä karsimisella ja Molkosanilla.

Miksi Molkosanin sitten sanotaan olevan niin hyvää riehaantuneelle vatsalle? Sen hyviä vaikutuksia selitetään sen maitohappokoostumuksella. Molkosanissa on runsaasti L+ -maitohappoa, jota elimistö tarvitsee ja myös tuottaa hyödyllisten suolistobakteerien ravinnoksi. Mitä terveempi ja tasapainoisempi bakteerikanta on, sitä paremmin suolisto ja koko elimistö toimivat, kuulostaa järkeenkäyvältä. Verrattuna muihin, terveellisyytensä vuoksi arvostettuihin maitohappoisiin elintarvikkeisiin Molkosanin L+ -pitoisuus on luonnonjogurttiin verrattuna on kaksinkertainen, rahkaan lähes 2,4-kertainen ja hapankaaliin 3,5-kertainen.

Ei pelkkä liikunta eikä pelkkä maitohappokäynyt heratiiviste, vaan molemmat!

Onnellisten lehmien maidosta valmistettua

Mielestäni on myös jotenkin äärisöpöä, että Molkosania valmistetaan Alpeilla laiduntavien onnellisten lehmien tuoreesta luomumaidosta. Voisi ainakin kuvitella, että luonnonvaraisten niittyjen kukkien ja kasvien märehtiminen tekee hyvää myös lehmien maidolle!

Itse jatkan Molkosanin nauttimista aamuisin ja sen lisäksi myös jatkan toki niitä elämäntapoja, jotka ovat saaneet paitsi vatsani voimaan hyvin ja oloni kokonaisvaltaisesti paremmaksi. Jatkossakin vältän tuotteita ja ruoka-aineksia, jotka vain eivät sovi vatsalleni ja yksi niistä on kyllä ehdottomasti vaalea vehnä. Lisäksi liikun säännöllisesti, juon päivittäin pari litraa vettä, syön kuitupitoista ruokaa, nautin paljon kasviksia ja hedelmiä ja pyrin olemaan stressaamatta, mikä ei aina onnistu kovin hyvin. Enpä olisi uskonut, että vannoutuneena vehnäpastan syöjänä pystyn vaihtamaan täysjyväpastaan, mutta nyt tuon ensimmäisen nauttiminen ei muuten edes tule mieleen kuin hätätapauksessa… Niin se ihminen muuttuu ja tottuu kaikkeen.

Onko Molkosan tuttu sinulle? Saa mielellään kertoa kokemuksia, joko niitä omia tai sitten mummun aikaisia!

Parasta sunnuntaita!

Jenny

P.s. Instagramissa voi osallistua Molkosan-haasteeseen hashtagilla #molkosanhaaste. Kun kokeilet Molkosanin nettisivuilla olevaa 7 askeleen helppoa vatsanhoito-ohjelmaa ja postaat Molkosan-aiheisen kuvan Instagramiin 19.12. mennessä, voit voittaa kylpylä/hemmotteluhoitolahjakortin (arvo 150 e)  tai (5 x) vatsan hyvinvointipaketin (arvo 50 e).

Kun koko paletti on mahdollisimman kunnossa, silloin ihminen usein myös voi hyvin.