Vinkit kuivan ihon hoitoon & arvonta

Käsivoide on taas kovassa käytössä, kun kylmä ilma kuivattaa käsiä ja flunssapöpöjä ehkäisee jatkuvalla pesulla.


Pari päivää sitten pohdin, että miten ihoni voi olla jo näin korppukuiva, vaikkei vielä ole edes ollut pakkasta. Mutta sitten tajusin, että esimerkiksi eilen lauantaina kävin suihkussa kolme kertaa (!!): ensin aamulla herättyäni (karistan unihiekat pois simmuista nopealla suihkulla, ensin lämmintä vettä ja sitten joitain sekunteja jääkylmää), juoksuporukan yhteislenkin jälkeen ja vielä illalla saunoessa perheen kanssa. Ei siis ihme, että kropan iho on kuivakassa kunnossa, jos sitä ei jaksa kovin aktiivisesti rasvata. Kröhöm, aika alkaa jaksaa näemmä! Kaupallisessa yhteistyössä Medisoftin kanssa pääsin testaamaan heidän Suomessa valmistettua ihonhoitosarjaansa, joka on pakattu käteviin pumppupulloihin. Meillä kuusivuotiaskin osaa nyt ottaa sopivan määrän vartalovoidetta pumppupullosta ja rasvaa kätensä ja jalkansa silloin tällöin.

Voihan ryppyiset korppukädet! Käsivoide on taas kovassa käytössä, koska kylmä ilma kuivattaa ihoa ja flunssapöpöjä ehkäisen jatkuvalla käsienpesulla. (Kuva: Timo Turkka Photography)

Medisoftin käsihuuhde oli itselleni jo ennestään tuttu. Sitä en tiennyt, että Medisoftin ensimmäinen tuote on tullut markkinoille jo 1967 ja tuotteet ovat olleet pitkään käytössä esimerkiksi sairaaloissa. Nyt käsihuuhteiden ja medikaaliosaamisen rinnalle lanseerattua kotimaista ihonhoitosarjaa voi ostaa huokeaan hintaan ihan päivittäistavarakaupoista. Niiden pH-arvo on 5,5, joka auttaa palauttamaan ihon luonnollisen pH-arvon ja ylläpitämään normia kosteustasapainoa. Itse en tykkää kovin voimakkaasti tuoksuvista rasvoista ja voiteista, mutta joku pieni vivahdus päivittäiskosmetiikassakin saa mielellään olla. Medisoftin tuotteiden tuoksu oli hyvin mieto, mutta mielestäni miellyttävä. Lisäksi voiteet imeytyvät nopeasti, mikä sopii kaltaiselleni toisinaan kärsimättömälle odottelijalle.

Tässäpä uusi hiljattain lanseerattu tuoteperhe!

Vinkkejä kuivan ihon hoitamiseen

Kaverini, joka on onnistunut pitämään omasta korppuihostaan parempaa huolta kuin minä omastani, antoi muutaman hyvän vinkin, joita aion jatkossa noudattaa:

  • Ihoa kannattaa kuoria säännöllisesti, noin kerran viikossa, sillä silloin kosteusvoiteet ja rasvat imeytyvät ihoon paremmin, kun kuolleet ihosolut ovat poissa. Jos olen laiska rasvaamaan kroppaa, niin kuorimaan ihoa vasta laiska olenkin. Hups. Pitää opetella uusia tapoja!
  • Iho kannattaa kosteuttaa heti suihkun jälkeen, ja iho saa silloin olla vielä jopa hieman märkä. Silloin iholle jää kosteutta myös rasvan tai voiteen alle.
  • Atooppisen tai muuten vain kuivan ja kutisevan ihon voi pestä suihkusaippuan sijaan vartalovoiteella. Voide puhdistaa, mutta ei kuivata saippuan tavoin. Myös voiteella pesemisen jälkeen kuivunut iho tulee vielä rasvata uudestaan.
  • Käsivoidetta voi käyttää käsissä jopa joka pesun jälkeen. Erityisesti jos kämmenien iho hilseilee kuivuudesta, se voi olla tarpeen.
  • Kädet ja jalat voi rasvata paksulla kerroksella voidetta ennen nukkumaanmenoa ja laittaa jalkaan villasukat ja käsiin puuvillahanskat! Aamulla ovat kädet sileät ja kantapäiden karheuskin on saattanut kadota.
  • Jatkuva suihkussa ramppaaminen ei ole hyvä juttu, sillä tiuha lämpimällä vedellä suihkuttelu vähentää ihon omaa suojakerrointa. Kun suihkussa on kuitenkin pakko käydä, joskus jopa kolmesti päivässä, kannattaa käyttää hellävaraista pesunestettä. Medisoftin pesuneste pesee muuten ilman emäksistä saippuaa ja sisältää ihoa hoitavaa ja kosteuttavaa glyseriiniä sekä suojaavaa betaiinia.

Haluat sitten pehmentää kantapäiden karheita kovettumia, pitää käsistäsi parempaa huolta, pestä hellävaraisesti perheen vaippapepun tai hoitaa teini-ikäisen atooppista ihoa, testaapa Medisoftin tuotteita. Iso plussa kotimaisuudesta ja avainlippumerkistä!

Pakkaukset ovat kooltaan 300 ml.

Käsienpesu on tärkeimpiä flunssan ehkäisijöitä

Yksi juttu vielä liittyen tuohon käsihuuhteeseen. Itse käytän sellaista aina vaikka sitten tapaamisessa salaa pöydän alla, jos en pääse pesemään käsiä esimerkiksi kättelyn jälkeen ja seuraavaksi olenkin sitten syömässä sämpylää sormin. (Tosin en kanna taskussa sentään tuollaista isoa pumppupulloa!) Aina, kun saavun kotiin, kylään tai työpaikalle, pesen ensimmäisenä kädet. Myös salilla pesen kädet samantien, kun olen lopettanut treenaamisen ja siirtymässä pukuhuoneeseen. Käsienpesu on tärkeä keino ehkäistä flunssa- ja oksutautitartuntoja ja joskus tuntuu, että olen jopa hieman liian fanaattinen käsien pesemisen kanssa, mutta enpä ole toviin ollut kipeänä. Jos vettä ei ole saatavilla ja käsienpesu on mahdotonta, käsihuuhde on hyvä kakkosvaihtoehto, vaikka se ei korvaakaan täysin käsienpesua. Meinasin pyörtyä, kun hiljattain luin tiedotteesta, että 53 prosenttia suomalaisista ei kiinnitä käsienpesuun mitään ekstrahuomiota edes flunssakautena! Kannattaisi ehkä petrata sen kanssa, ja sitten käyttää myös sitä käsivoidetta!

Eli vaikka tätä käsivoidetta! Tämä ihana käsivoide sisältää sheavoita. Jatkoon!

Ja sitten siihen arvontaan: Paljasta paras vinkkisi, kuinka sinä pidät ihosi ihanana! Auttaako jokin tietty ruoka-aine, runsas vedenjuonti vai rasvaatko kehon aamuin illoin? Kaikkien kysymykseen tähän postaukseen sunnuntaihin 19.11. mennessä vastanneiden kesken arvotaan kaksi tuotepakettia (yksi paketti sisältää pesunesteen, vartalovoiteen sekä käsivoiteen, arvo noin 17 euroa). Arvonnan säännöt löydät tästä linkistä!

Mahtavaa sunnuntaita!

Jenny