Energia on paras asia painonpudotuksessa

Vasemmalta oikealle: 22.12.16, 18.3.17 ja 27.6.17

Kyllä, energia on paras asia painonpudotuksessa, ei se, että mahtuu vihdoin koon 40 sortseihin ilman pelkoa niiden ratkeamisesta.

Tapasin eilen lounaalla ystävän, jonka kanssa juttelimme myös elämänmuutoksestani ja olemukseni muuttumisesta. Hän, kuten moni muukin on sanonut, että energian näkee ja aistii, vaikka se on ollut ennenkin olemassa. Että nyt se on vielä voimakkaampaa ja tunnen sen itsekin, se ei ole jossain minussa syvällä, vaan se on enemmän läsnä ja näkyvillä. Kevyempi olemus on tosi jees, mutta kaikista parasta on energia ja jaksaminen. Sen kun tuntee, tietää, ettei enää halua koskaan siihen samaan vanhaan.

Vasemmalta oikealle: 22.12.16, 18.3.17 ja 27.6.17

Keskustelumme sai minut pohtimaan sitä, että miksi en aiemmin alkanut ”laittaa itseäni kuntoon”. Miksi vetosin jälleen ties mihin tekosyihin, miksi en ottanut täyttä vastuuta hyvinvoinnistani? Vaikea sanoa. Toki elämäntilanteeni ovat vaihdelleet viimeisen 10 vuoden aikana runsaasti, joista viimeisen kuuden vuoden aikana olen kärsinyt jojottelusta. Ja esimerkiksi kuopuksen, 6, valvoessa ja herätellessä olin niin loppu, että en edes pystynyt ajattelemaan hyvinvointia tai painonhallintaa, vaikka silloinkin ohjasin tunteja. Kyllä silloin tuli mentyä sieltä, mistä aita oli matalin ja usein se tarkoitti sohvaa, kolapulloa ja suklaapatukkaa, liikunta tuntui pakkopullalta ja ruoka, erityisesti makea, oli se, joka hetkellisesti virkisti. Juuri muuten Facebook muistutteli 5 vuoden takaa päivityksellä, jolloin olin saanut herätä muutaman yön vartin välein! Silloin, kun voimat olivat vähissä, myös pikaratkaisut, kuten yltiöpäinen liikkuminen ja liian yksipuolisesti syöminen ja sitä kautta laihtuminen tuntuivat parhaalta ratkaisulta, koska voimia ei ollut pysyvään muutokseen. Paradoksaalista tässä oli se, että pikaratkaisut vaativat enemmän voimia ja yhtäkkistä kovaa ponnistelua kuin pienet muutokset pitkällä aikavälillä. Lisäksi oli todella masentavaa päätyä ne pari kertaa lähtötilanteeseen ja vieläpä korkojen kera. Silloin tuli olo, että antaa olla taas, en taaskaan onnistunut, ei tästä tule mitään.

Liikunnan ammattilaisena ja terveydestä ja hyvinvoinnista paljon kirjoittavana toimittajana mukana oli toki vielä häpeä, ei onneksi enää viimeisenä parina vuonna, mutta vahvasti kuopuksen ollessa pieni. Mietin sitä, miten voin ohjata jumppaa, kun olen itse tässä kunnossa. Toisaalta juuri kunnossanihan ei ollut mitään vikaa, lihakset vain olivat rasvakerroksen alla. Kävin itseni kanssa keskustelua paitsi siitä, voiko uskottava liikunnanohjaaja olla lihava entä voinko ylipainoisena esiintyä lehdessä jumppamallina? No, kumpaakin on tullut tehtyä hyvällä fiiliksellä ja pääosin olen aina saanut hyvää palautetta!

En tiedä tarkalleen mikä oli se vaihe, kun kuitenkin aloin hyväksyä itseni sellaisena kuin olin. En esimerkiksi vuosiin ole saanut inhotuskohtausta vaatekaupan pukukopissa. Olen pystynyt jo pitkään katselemaan itseäni peilistä tyytyväisenä. Toki tiedostin koko ajan, että haluan tehdä jotain, mutta niin se vain homman käynnistyminen odotti sitä oikeaa aikaansa. Sitä paitsi elämänmuutosten tekeminen ja painonhallinta on niin paljon helpompaa, kun itseään ei inhoa. En osaa oikein sitäkään selittää, että miksi sitten aloin muuttaa itseäni, jos kerran olin tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olin. Ehkä aloin muuttaa elämäntapojani juuri siksi, että kaipasin elämääni enemmän keveyttä ja energiaa, jota todella on tullut nyt, kun noin 10 kiloa on kadonnut. KAIKKI on helpompaa ja kevyemmän tuntuista alkaen kävelystä metsäpoluilla tai rappusten nousemisesta. Myös juoksemiseen on tullut uusi vaihde. On ihan eri juttu juosta 83-kiloisena kuin nyt 73 kilon painoisena. Minulla on kokemusta myös juoksemista 56-kiloisena, mutta se ei ole itselleni aikuisena normaalipaino, joskus teininä se oli kyllä. Normaalipainoni nykyään on jotain 63 ja 65 kilon välillä, johon tähtään.

Puolessa vuodessa säännöllinen syöminen ja terveellisempi syöminen, ovat muuttuneet uusiksi tavoikseni. Toki myös kun paino laskee, syödyn ruoan määrät pienenevät, koska ei vain yksinkertaisesti enää pysty syömään eikä edes halua syödä niin paljon kuin ennen. Tasainen syöminen on kadottanut myös äkilliset mielihalut. Minun ei tarvitse käydä itseni kanssa taistelua siitä, syönkö karkkia vai en, kun karkin syömättömyys on tavallisempi asia nykyään kuin karkin syöminen, joka sekin on joskus ookoo.

Haluaisin kannustaa jokaista, joka haluaa elämäänsä lisää virtaa ja tiedostaa, että painoa on liikaa, tekemään niitä pieniä muutoksia. Se virkeyden taso palkitsee tavalla, jota ei meinaa osata kuvitellakaan, silloin kun on turtunut siihen arkeen, joka tuntuu fyysisesti raskaalta. Aloita sillä ekalla kilolla, älä mieti heti kymmentä!

Tällaista pohdintaa tänään, mites sulla?

Jenny