Mitä olen tehnyt toisin kuin ennen – elämänmuutos etenee menestyksekkäästi

Ensimmäiset 2- 3 kuukautta tuntui, ettei mitään tapahdu. Sitten alkoi tapahtua. Vasen kuva on otettu 4.3. ja oikeanpuolinen kuva 15.6.

Kohta on kuusi kuukautta tietoista elämänmuutosta takana ja paino on pudonnut sen 9 kiloa. Silloin tällöin astahdan vaa’alle, mutta yhä edelleenkään en kyttää vaakaa ja kiloja orjallisesti. Paino ei ole tässä muutoksessa enää se tärkein asia, vaan energian lisääntyminen, innostuminen ja parempi jaksaminen kaiken kaikkiaan! Tämä olo, jonka olen saavuttanut kevään aikana, on todella motivoiva! Olen saanut takaisin sen fiiliksen, joka minulla on ollut aiemmin. Mutta toki viikonloppuna ilahduin, kun viime kesänä hyvin puristavat ja paljon käyttämäni shortsit lököttivät ja näyttivät päälläni jotenkin valtavilta. Ja mahduin juuri ja juuri toisiin shortseihin, joita viime kesänä en saanut kiskottua reisiä pidemmälle.

Moni on kysynyt minulta, mikä tällä kerralla on ollut erilaista kuin niinä parina kolmena kertana aiemmin tämän kuuden vuoden aikana, kun olen pudottanut painoa ja palannut aina lähtötilanteeseen korkojen kera. Ennen kuopuksen, 6, syntymäähän en ole koskaan kärsinyt paino-ongelmista tai jojottelusta.

Ensimmäiset 2- 3 kuukautta tuntui, ettei mitään tapahdu. Sitten alkoi tapahtua. Vasen kuva on otettu 4.3. ja oikeanpuolinen kuva 15.6.

Tässäpä kaikki, mitä itse hokasin, kun asiaa pohdin:

  • Motivaatio. Yksinkertaisesti vain päätin viime vuoden lopulla, että tämä on viimeinen kerta, kun olen tässä samassa tilanteessa, yli 30:n rasvaprosentilla ja 173 senttiselle varrelleni hieman liialla painolla. Lähtötilanne oli 82 kg ja risat, nyt vaaka suhaa siinä 74 kieppeillä. Päätin, että teen tämän muutoksen vielä kerran, mutta VAIN kerran, ja koska aiemmat keinoni (liikunnan runsas lisääminen tai jollain ruokavaliolla kituuttaminen) eivät ole tuoneet pysyvää tulosta, toimin nyt eri tavalla kuin aikaisemmin. Tämä päätös on pitänyt. Tammi-helmikuussa motivaatio oli silloin tällöin vähissä, mutta kun selvisin vaikeiden hetkien yli, olo on ollut lähinnä se, ettei mikään voi minua nyt pysäyttää.
  • Syöminen. Syön 4-6 kertaa vuorokaudessa. Syön joka päivä aamupalan, enkä skippaa sitä enää mistään hinnasta. Syön myös kunnollisen lounaan, enkä skippaa sitäkään mistään hinnasta. Minulle sopii ruokailu, joka on aamu- ja päiväpainotteista. Jos olen syönyt päivän mittaan riittävästi ja oikeita, itselleni sopivia ruoka-aineita päivällä, en välttämättä illalla syö enää juuri mitään. Ja hei, se toivottu ruokapäiväkirjapostaukseni on tulossa pian!
  • Proteiinit. Katson, että lähes jokaisella ateriallani on jotain proteiinia. Pari viikkoa sitten söin työpäivän aikana kasvislounaan, jossa ei ollut mitään proteiinia, käytännössä vain riisiä, paprikaa, muita kasviksia ja yrttejä. Fail! Illalla oli jatkuva himo syödä ja käänsin kaikki kaapit makean kaipuussani.
  • Liikunta. Ennen olen juurikin laihduttanut liikkumalla, enkä ole muuttanut ruokavaliotani oikeastaan mitenkään. Nyt en stressaa liikunnasta, vaan muutos on tullut varmasti 80 prosenttisesti ruokavalion kautta. Toki pyöräilen joka päivä töihin ja takaisin, yhteensä noin 7 kilometriä. Sen lisäksi pyrin käymään juoksemassa joka toinen päivä. Uutena kuvioissa on mukana kotijumppa, mikä ihmetyttää itseänikin, sillä en ole koskaan ollut sitä ihmistyyppiä, joka jumppaa kotona. Eilen tein 23 minuutin kuntopiirin, jossa vaihdoin minuutin välein liikettä. Tein pääosin kehon painolla mm. kyykkyjä, lankkuja, vatsarutistuksia, vinoja vatsalihaksia, pystypunnerrusta, thrusteria, ojentajadippiä, punnerruksia. Joogaan en ole ehtinyt moneen viikkoon, mutta tällä viikolla aion mennä! Keväällä en liikkunut edes niin paljon kuin nyt, ja silti tulosta tuli. En liiku laihtumisen takia, vaan se on paras keino nollata ajatuksia ja ylläpitää sitä energiaa, jonka hoikistuminen on mukanaan tuonut.
  • Kieltäminen. Ei toimi minulla, olen siis lakannut kieltämästä itseltäni mitään. En voisi koskaan ajatella syöväni pelkkää rahkaa, kanafileitä tai parsakaalia, sillä en voi kuvitella, että tuollainen ruokavalio olisi itselläni pidempiaikaista. Ja nyt nimenomaan harjoittelen pysyviä tapoja. En siis ole kieltänyt itseltäni mitään, mutta eipä minulla ole tarvettakaan enää vetää suklaalevyä kerralla tai valtavankokoista pizzaa. Voin kuitenkin huoletta syödä myös pizzaa tai suklaata. Ainoa asia, jota en ole nauttinut pian viimeiseen kuuteen kuukauteen, on alkoholi. En tosin ole sitä itseltäni varsinaisesti kieltänyt, mutta jotenkin se ei sopinut maratonkuvioiden ja painonpudotuksen kanssa oikein yhteen. Ja kun puolisokin on vuoden tipattomalla, on ollut todella helppoa olla itsekin ilman alkoholia. Veikkaan, että tavat juoda alkoholia muuttuvat aikalailla tämän vuoden aikana. Olen keksinyt niin paljon parempia tapoja rentoutua kuin kuohuviini perjantaina tai saunaoluet lauantaina. Voi olla, että jouluna tulee skoolattua, voi olla ettei. Sen aikaisista fiiliksistä ei voi nyt sanoa mitään, eikä tarvitsekaan. Olen yhä samaa mieltä, että kun luopuu alkoholista, luopuu vain alkoholista!
  • Stressaaminen. Tällä kertaa en ole kertaakaan stressannut tästä muutoksesta, vaan olen tehnyt tätä todella ilon kautta. En ole esimerkiksi miettinyt, että menenkö liikkumaan vai en. Jos ei ole huvittanut, en ole mennyt ja piste. En ole silloin myöskään stressannut sitä, etten mennyt. En ole myöskään stressannut tai ahdistunut, jos joinain päivinä on tullut herkuteltua enemmän. Ja vaikka huomisesta ei tiedä kukaan, ymmärrän sen, että jos kiloja on kerännyt itselleen vuoden pari, ei niistä voi päästä eroon kuukaudessa tai parissa. Niin tylsältä ja mediaseksittömältä kuin se kuulostaakin, hidas muutos on paras muutos. Loppuelämän kuntoon pääsee rauhallisessa tahdissa, etsimällä itselle sopivia tapoja, joita voi nähdä itsensä noudattamassa myös vaikkapa vuoden tai kahden päästä tai 30 vuoden päästä.

Nämä nyt tulivat mieleeni äkkiseltään! MItä kokemuksia sinulla on elämäntapojen muuttamisesta?

Mahtavaa uutta viikkoa,

Jenny