Elämäntapamuutoksessa merkkaa ruoka, ei liikunta

Meillä joutuvat hommiin niin puolisot kuin lapsetkin!


Pian viisi kuukautta terveellisempää elämää takana ja moni vanha tottumus ja tapa on mennyt kokonaan uusiksi, kuten esimerkiksi syöminen ja välipalat. Elämäntapamuutoksessa merkkaa eniten ruoka, ei liikunta. Kaupallisessa yhteistyössä Atrian kanssa testailin juuri kauppoihin saapuneita, 16 tai 19 grammaa proteiinia sisältäviä Eat & Go -salaatteja, jotka sopivat niin lounaaksi kuin terveellisemmäksi välipalavaihtoehdoksi.

Meillä joutuvat mallinhommiin niin puoliso kuin lapsetkin! Tällä kertaa mallina ensin mainittu.

Ensimmäistä kertaa sitten kuopuksen syntymän painoni näyttää laskusuuntaa pysyvästi ilman ylös alas sahaamista. Ennen kuopustahan en ollut koskaan kärsinyt ylipainosta saati jojottelusta. En milloinkaan joutunut edes tarkkailemaan, mitä suuhuni laitoin, sillä tuolloin ohjasin jumppaa yli kymmenen tuntia viikossa. Kuopuksen parin ensimmäisen vuoden aikana menivät unet ihan harakoille, kuten moni vakkarilukijani tietää. Sitten minua alkoivat lihottaa paitsi lähestyvä 40:n vuoden ikä, jatkuva heräily, katkonainen uni ja sekaisin ollut aineenvaihdunta, mutta vahvasti myös tarttuminen suklaalevyyn ja kolapulloon, jotka piristivät hetkellisesti piinallista väsymystä. Liikuin yhä paljon, mutta koska sain nukuttua maksimissaan pari tuntia kerrallaan ja pahimmillaan herätys tuli 10 kertaa yössä, selvähän se oli, ettei keho palautunut mitenkään. Ei ollut iso yllätys, että seuralaiseksi saapui ylikunto, rytmihäiriöt, korkea leposyke ja hikilammikossa vietetyt yöt. Niin jäivät jumpat ohjaamatta useamman kuukauden ajaksi liikuntakiellon takia. Tuon elämänjakson jälkeen olen pudottanut ”raskauskilot” ainakin kahdesti, vain saadakseni ne korkojen kera takaisin lyhyessä ajassa.

Viime vuoden loppupuolella vaaka näytti parhaimmillaan 82 kiloa, ja rasvaprosentti 173 senttisellä varrellani oli 35 prosenttia. Silloin päätin, että tämä on nyt viimeinen kerta, kun pudotan painoa. Päätin, että en enää koskaan aio joutua jojottelemaan. Se kun tekee hallaa keholle, rasittaa mieltä ja saa koko arjen helposti pyörimään painonpudotuksen äärellä, joka ei koskaan kuitenkaan onnistu millään vippaskonsteilla. Ymmärsin, että jos oikeasti mielin elämäni kuntoon nelikymppisenä, on minun tehtävä ihan kaikki toisin kuin ennen. Palkkasin personal trainerin, jonka kanssa treenaan salilla yhä silloin tällöin. Aloitin tipattoman, ja ennen kaikkea aloin tarkkailla mitä syön, milloin syön ja millaisia annoksia.

16 voipakettia kevyempänä

18 viikossa painoa on kadonnut 8 kiloa eli 16 voipaketin verran. Se tekee noin 0,5 kiloa viikossa, mikä monen asiantuntijankin mielestä on hyvä tahti, kun mielii pysyviä tuloksia. Olin toki aina tiennyt, miten kannattaisi syödä, mutta niin siinä vain meni aikaa, että aloin oikeasti toteuttaa tietämystäni. Yksi tärkeä muutos on ollut se, että lisäsin jokaiselle aterialle tietoisesti proteiinia.  Proteiinia paitsi tarvitaan lihasten rakentamisessa, se pitää minut selkeästi kylläisenä pitkään. Enkä enää edes ajattele, että laihdutan, vaan ajattelen, että muutan kehonkoostumustani. Liian rasvan tilalle haluan lihasmassaa ja tiedän, ettei silloin vaakaa edes kannata liiaksi tuijottaa, peili, valokuvat ja vaatteet kyllä kertovat, missä mennään.

Aamulla kippaan kulhoon purkin maitorahkaa, pilkotun banaanin, omenan ja kourallisen pähkinöitä. Lounaalla syön usein salaatin, johon valitsen peruskasvisten lisäksi useimmiten joko kalaa ja juustoa tai katkarapuja ja juustoa. Seuraava tärkeä ruoka onkin välipala, jonka syön töissä kolme tuntia lounaasta. Välipalan ansiosta duunipäivän jälkeen kotiin ei palaa kiukkuinen rouva, vaan iloinen ja kylläinen tyyppi, jolle riittää iltaruoaksi joku pieni lämmin kotiruoka-ateria tai muutama voileipä kananmunalla. Jos välipala on jäänyt jostain syystä väliin, sen kyllä huomaa kilometrin päähän. Mieliala ei ole korkealla ja illalla tekee mieli syödä jääkaappi tyhjäksi ja ahtaa munkkia naamaan, kun taas normivälipalan syötyäni mieleni tekee vain jotain pientä ateriaa.

Välipala on ollut haastava, sillä en jaksa enkä halua syödä toista rahkapurkkia päivässä. Helppo olisi lähteä karjalanpiirakkalinjalle, mutta silloin jäisi proteiini saamatta. Siksi ilahduin, kun pääsin maistelemaan Atrian uutuuksia, joita en ollut itse vielä kaupassa bongannutkaan. Ensin ajattelin, että korvaan Eat & Go:lla lounaani, mutta useimmiten kaipaan lounaaksi suurempaa ja vehreämpää annosta. Sitten huomasin kokeilla Eat & Go:ta välipalana, jollaiseksi se muutaman kerran kokemuksella sopii itselleni mainiosti. Jos lounas taas on ollut valtava, silloin Eat & Go:sta riittää kahdelle välipalalle. Huomasin, että se toimii myös lisukkeena esimerkiksi kanafileen tai katkarapukasan kanssa. Jos mielikuvitusta riittää, tämän valmisaterian tuunaus- tai lisäkemahdollisuudethan ovat rajattomat.

Suosikiksi nousi papu-couscoussalaatti

Vegaaniset Eat & Go papu-ohrasalaatti ja papu-couscoussalaatti painavat 250 grammaa ja sisältävät tosiaan 16 ja 19 grammaa proteiinia. Itse olen pyrkinyt nauttimaan päivässä noin 1 gramman verran proteiinia per painokilo. Ensin se tuntui haastavalta saada, mutta huomasin, että kun joka aterialla huolehtii proteiininsaannista, on vuorokausiannoksen kasaan saaminen sittenkin vaivatonta.

Suosikikseni nousi 19 grammaa proteiinia sisältävä papu-couscoussalaatti, vaikkei papu-ohrakaan pahaa ollut. Ruoassa saa olla makua, joten siksi mausteisempi papu-couscoussalaatti oli enemmän mieleeni. Annoksessa on soija- ja kidneypapujen lisäksi kikherneitä ja rusinoita. Papu-ohrasalaatti on lisäaineeton ja sisältää kotimaisen ohran lisäksi soija- ja mustapapuja ja kikherneitä.

Salaatin voisi mikrottaa, mutta mielestäni se maistui parhaimmalta jääkaappikylmänä. Pakkauksessa on mukana haarukka-lusikka-yhdistelmä, joten ruoan voi syödä myös tien päällä pikaisesti vaikka ennen treenejä, jos on nälissään. Pakkaus on helppo avata eikä avaamiseen tarvita apuvälineitä. Kun ruoan ottaa suoraan jääkaapista, on sen koostumus aika kova, ja sitä kannattaa vähän sekoittaa, niin syöminen on miellyttävämpää ja joko ohraversion sitruunanaisen kastikkeen tai coucous-salaatin öljykastikkeen saa sekoittumaan koko ruokaan.

Parempien tapojen opettelu on osa elämää

Oma parempien tapojen opettelu jatkuu ja samalla linjalla jatkan eteenpäin. Kun kesä joskus vihdoin saapuu, alan varmasti juosta enemmän, mutta nyt kun en enää juuri ohjaa jumppaa, niin muilta töiltäni liikun saman verran kuin normaaliliikkuja, eli 3-5 tuntia viikossa. Sen takia painonhallinnassa ensiarvoisen tärkeää onkin se, mitä suuhuni laitan. En voi enää syödä mitä sattuu ja sitten liikkua 15 tuntia viikossa, aika ei riitä eikä kehokaan jaksa sellaista rääkkiä muiden hommien hektisyydessä.

Tässä vielä arkeni kulmakivet:

  • Säännöllinen ruokailuväli ja 4-5 ateriaa päivässä
  • Proteiinia jossain muodossa joka aterialla, vuorokaudessa yhteensä 1-1,5 grammaa/painokilo
  • Vettä juon 2-3 litraa vuorokaudessa
  • Hyötyliikun aina kun voin. Pyöräilen töihin ja töistä kotiin. Siinä tulee jo noin 7 kilometriä liikuntaa kuin huomaamatta.
  • Töissä olen vaihtanut istumisen seisomiseen, kiitos säädettävän sähköpöydän. Kun seison aina kun olen koneeni äärellä, voin huoletta istua palaverissa ja myös vähän illalla sohvalla.
  • Liikun 3-5 tuntia viikossa: joogaa, salia tai juoksua. Kaikista paras olisi näiden sekoitus, jolloin keho saa kaikkea, mitä se kaipaa: aerobista liikuntaa, lihaskuntotreeniä sekä liikkuvuutta ja kehonhallintaa.

Hyvin palkitsevaa on ollut huomata, että keho ja mieli tottuvat terveellisempään syömiseen. Minun ei tee enää mieli syödä huonosti, sillä tiedän, että sillä aiheutan hallaa vain itselleni. Mitä järkeä on tunkea itseensä ruokaa, joka ei sisällä mitään ravitsemusaineita, vaan täyttää hetkeksi ja sitten taas on sudennälkä?

Lauantaina puolimaratonin jälkeen tosin tilasin ihanan pizzan, koska halusin sillä tavoin itseni palkita. Jaksoin syödä siitä kaksi kolmasosaa, jonka jälkeen oli pakko luovuttaa. Vatsa ei vedä enää jättiannoksia, ei, vaikka olisi pari tuntia sitten juossut 21,1 kilometriä. Ehkä olisi pitänyt silloinkin vain syödä Eat & Go mukisematta!

Kun syöminen on säännöllistä ja riittävän ravitsevaa, huomaan, etten enää halua valtavia määriä sokeria, turhia hiilareita tai mättöruokaa. Suoraan sanottuna juuri nyt en voisi edes kuvitella syöväni vaikka sipsipussia tai suklaalevyä, vaan ajatuskin sellaisista tuntuu tosi nihkeältä. Uskon, että moni oma huono vanha tapani olikin tottumus, joka minun piti vain huomata, jotta pääsen siitä irrottautumaan. Ja niitä huonoja tottumuksia voi aina korvata uusilla. Ja kuten olen monesti aiemminkin sanonut, ei kannata miettiä, mistä joutuu luopumaan, vaan kannattaa miettiä, mitä uusien tapojen myötä elämään saa lisää.

Mahtavaa maanantaita! Mitä kuuluu?

Jenny

Yhteistyössä Atria ja Lifie