2017

Jos ei ole aikaa hyvinvointiin panostamiseen, onko aikaa voida huonosti?

Jos ei ole aikaa hyvinvointiin panostamiseen, onko aikaa voida huonosti? Tällaista mietin ja vastaus on omalla kohdallani ei. Mieluummin käytän aikaani hyvinvointiin kuin huonoon oloon, jota sitäkin on tullut koettua ihan riittävästi, niin henkisesti kuin fyysisesti. Onneksi tunnistan nykyään sen, mikä toimii itselläni ja mikä ei. Eikä hyvinvointi ole pelkkää liikuntaa tai terveellisemmin syömistä, vaan se… Lue lisää

Tee kaikki toisin kuin ennen, niin onnistut

Vuosi sitten aloittamani elämänmuutoksen teemana oli Tee kaikki toisin kuin ennen, niin onnistut. Se oli niin hyvä resepti, että olen vieläkin iloinen ja ennen kaikkea tyytyväinen itseeni, että keksin alkaa toimia sen mukaan. Koska ilman sitä, että olisin tehnyt toisin, velloisin yhä liikakiloissani, olisin väsyneempi kuin nyt ja tilanne varmaan ahdistaisi, koska olisin taas mokannut… Lue lisää

Hyvinvointi on pieniä valintoja

Hektisen joulukuun jälkeen lepo tuli tarpeeseen. Pakkasimme pakaasimme ja suuntasimme etelän lämpöön, joka tosin muutamana ensimmäisenä päivänä ei ollut ihan niin lämmintä, tuuli oli kylmä. Yhtä kaikki, lomani ajatuksena oli saada kaikkea tätä sopivassa balanssissa: ruokaa, juomaa, aurinkoa, lepoa, treeniä, perheen kanssa olemista ja se on toteutunut. Mitä enempää sitä voisikaan toivoa. Hyvinvointi on pieniä… Lue lisää

Juoksukuulumisia!

Seuraa juoksukuulumisia! Tämän syksyn ensimmäinen, Vauhtisammakon juoksukoulusta saamani juoksuohjelma on nyt juostu loppuun ja seuraava on jo sähköpostissa odottamassa. Viime viikolla hieman sovelsin juoksutreenejä, eikä viikkoon mahtunut työ- ja muiden elämänkiireiden takia yhtään pitkää lenkkiä, mutta silti juoksin 4 kertaa eli yhteensä 27 kilometriä ja yhden mäkitreenin. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että niin… Lue lisää

Vain itse voi muuttaa elämäänsä ja ottaa vastuun hyvinvoinnista

Tajusin tässä eräänä päivänä, että ainakin kahdesti olen ratkaisevassa tilanteessa ottanut vastuuta elämästäni. Välillä on kyllä tullut ajateltua enemmän muita kuin itseä, vaikka me itse olemme yhtä tärkeä tyyppi kuin muutkin. Vaikka kyse on ihan eri jutuista, toinen on henkistä hyvinvointia ja toinen fyysistä, niin tajusin, että niissä pätee sama kaava. Lopulta itse olen tehnyt sen… Lue lisää

Kun suolisto ei toimi, elämä on hankalaa – mukana hyväntekeväisyyskampanjassa

Kun suolisto ei toimi, mikään ei toimi, ennen kuin asian kanssa oppii elämään. Marraskuussa ravasin vuorokauden ajan tiuhaan vessassa, koska minua oli pyydetty osallistumaan IBD-sairauksista tietoisuutta levittävään hyväntekeväisyyskampanjaan. Suoranainen ihme oli, ettei kukaan työkaverini kiinnittänyt asiaan huomiota. Yritin kikkailla niin, että hoitelin kuvitteellisia vaivojani mahdollisimman huomiota herättämättömästi. Kampanjaan liittyvä In their Shoes -appi nimittäin tuuttasi tehtäviä… Lue lisää

Juoksuvuosi 2017 – nollakunnosta maratonjennyksi

Candy on the Runin Karoliinalta kopsasin hauskan idea kirjoittaa juoksuvuodestani. Juoksuvuosi 2017 tarkoittaa itselläni huimaa parannusta juoksukunnossa: liki nollakunnosta maratonjennyksi. Pitkälle olen tullut ja pitkälle olen menossa ja vaikka itsestäni tuntuu, että tammikuussa puolen vuoden tauon jälkeen aloitin juoksun nollasta, niin en sentään ihan sohvalta lähtenyt. Pystyin juoksemaan 10 kilometriä, vaikkakin parikymmentä minuuttia hitaammin kuin olin… Lue lisää

Herätään ennen kuin elämä valuu ohi ja hukkaan

Tänään ajattelin sellaista, että kunpa me ihmiset valittaisimme vähemmän. Kunpa me herättäisiin ennen kuin elämä valuu hukkaan. Ottaisimme enemmän vastuuta omasta elämästä vähintäänkin tämän hetkisten voimien ja niiden eväiden mukaan, joita meillä juuri tässä hetkessä on. Miksi valittaa, jos asialle voi tehdä jotain? Tai miksi valittaa, jos asialle ei voi tehdä mitään? Ihan oikeasti: kuinka… Lue lisää