Hei sinä takarivin jumppaaja!

Tunneilla on lähes aina myös miehiä! Tässä eräs itselleni hyvin tuttu 🙂

Kävin eilen tuuraamassa kuntojumppatunnin. Astuin isoon saliin, joka oli täynnä eri kokoisia, eri-ikäisiä, ihania ja reippaita naisia. Hei sinä takarivin jumppaaja, astu eteen!

Tunneilla on lähes aina myös miehiä! Tässä eräs itselleni hyvin tuttu :)
Tunneilla on lähes aina myös miehiä! Tässä eräs itselleni hyvin tuttu 🙂

Moikkasin porukkaa ja kuljin salin poikki musalaitteen luokse. Säädin musiikkia ja mikkiä ja katsoin taas, kun ihmisiä valui saliin lisää. Usein mukana muuten on myös jokunen mies, selkeästi vähemmistönä, mutta tällä kertaa meitä oli todellinen naisvoima paikalla, ei yhtään miestä. Tunti oli liki täynnä, paikalla oli kymmeniä ihmisiä ja takarivi oli aivan kansoitettu. Asiakkaat olivat muodostaneet myös salin reunoille ruuhkan niin, että ohjaajan paikalla ja sen edessä oli runsaasti tyhjää. Jumppaajat kansoittivat siis salin takaosan ja reunat niin, että minua varten oli varattu kuin suuri puolipallo.

Nauroin. Sanoin, että hei, täällä on parhaat paikat jäljellä, tulkaa eteenpäin, etten tarvitse yksin todellakaan niin suurta tilaa. Voisin vannoa, että suuri osa astui eteenpäin, noin 20 senttiä! Ennen kuin tunti alkoi, jatkoin houkuttelemista. Viime tipassa tulleilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kun tulla eturiviin lähelleni.

Vastaisku ankeudelle

Takarivi täyttyy ensin 

Illalla kävin tuuraamassa vielä sisäpyöräilytunnin. Porukkaa oli myöhäistunnilla vain vähän, mutta ja kas, sama kuvio. Kukaan ei ollut ensimmäisessä rivissä. Kukaan ei ollut toisessa. Tunti täyttyi takarivistä. Taas sama reaktio, naureskelin, että parhaat paikat ovat vapaana. Välillä vitsailen, että alan ohjata ihmisiä pyörille salin ovelta. Täyttö alkaisi eturivistä!

Olen ohjannut ryhmäliikuntaa pian 17 vuotta, aloitin vuonna 1999. Paljon on muuttunut niistä ajoista, useimmiten parempaan suuntaan. Ohjaajan ei tarvitse itse hoitaa sijaisia, kun on kipeä. (Kyllä, nuorena ohjaajana jopa raahauduin kuumeessa paikalle, jos en saanut ketään tuuraamaan). En enää ohjaa valtavassa koulun jumppasalissa kasettisoittimen kanssa ja huuda noin sadalle ihmiselle ohjeita, sillä mikrofonia ei joka paikasta löytynyt. Nykyään mikrofoni löytyy oikeastaan kaikkialta enkä enää edes ohjaa ilman sitä. Sunnuntaitunneista maksetaan sunnuntailisää ja saan lakisääteiset kesälomakorvaukset, miten mukavaa. Joko itse olen rennompi, (jään jokaisen tunnin jälkeen aina asiakkaiden kanssa suusta kiinni) tai sitten myös asiakkaat ovat muuttuneet. Muistelen nimittäin vielä vaikka 2000-luvun alussa, usein kun saapui saliin ja hihkaisi moikat, vain pari tyyppiä rohkeni vastata jos sitäkään.

Ohjatun tunnin jälkeen muuten yhä taputetaan, mikä on hauska perinne. Olisi kiinnostavaa tietää, mistä se on saanut alkunsa! Moni asia on muuttunut ja niin asiakkailla kuin ohjaajallakin on mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja.

Kuvassa jumppaa Fitfashionissa bloggaava Outi Karita, kyseessä jumppakuvaukset.
Kuvassa jumppaa Fitfashionissa bloggaava Outi Karita, kyseessä jumppakuvaukset.

Vuodesta toiseen piiloutumisen yrityksiä

Takarivin suosio ei ole kuitenkaan muuttunut vuosienkaan aikana. Asiakkaat vuodesta toiseen haluavat änkeytyä sinne takariviin ja olla huomaamattomia. Ohjaajana asetun niin, että näen kaikki mahdollisimman hyvin ja haen myös kaikkiin tunnin aikana katsekontaktia. Näen myös sinne takariviin, sielläkään ei ole suojassa, ei ainakaan minulta!

Kannustan aina porukkaa asettumaan niin, että he näkisivät itsensä peilistä. Ei sitä varten, että sitä katsoo, onko tukka hyvin (eilen itselläni olivat muuten ripsarit poskella ja taas vedin tunnin, jonka aikana puolet kulmakarvoista katosivat!), vaan omaa tekniikkaa erityisesti lihaskuntoliikkeissä. Sivupeilit ovat myös kätevät: niistä on hyvä tarkistaa esimerkiksi, onko selkä suorana.

Minä uskon, että ihminen on aika kova itselleen, myös liikunnan suhteen. Meitä vaivaa työssä ja vapaalla mahdollinen epäonnistuminen jo etukäteen. Mutta hei, jumppatunnille ei tulla siksi, että osattaisiin edessä olevan tunnin sisältö jo etukäteen täydellisesti! Sinne tullaan siksi, että liikutaan ryhmässä ja edessä on joku tyyppi, joka auttaa saamaan itsestämme parhaan irti. Ryhmäliikuntatunnilla saa olla hauskaa, vaikka toki se on tehokasta liikuntaa lajista riippumatta.

Haluan sanoa rakkaudella sinulle siellä takarivissä. Jos kyse on siitä, että vain nyt satut tykkäämään takarivistä, pysy toki siellä. Mutta jos olet takarivissä siksi, että olet epävarma itsestäsi, taidoistasi ja kunnostasi, tule eteen, mä autan ja neuvon sua! Ethän piiloudu takariviin ainakaan siksi, että vertailet itseäsi, kroppaasi ja taitojasi muihin salissa hikoileviin tai somesta vyöryviin treenikuviin? Se ei kannata.

Olet sitten minkä kokoinen tai minkä kuntoinen tahansa, tervetuloa eturiviin. Ryhmäliikuntatunnilla ollaan liikkumassa, tekemässä hyvää itselle, ei vertailemassa itseä muihin tai miettimässä, että miksihän tuokin on täällä.

Nähdään treenisalissa! Palan muuten halusta tietää, mikä takarivissä viehättää. Saa avautua!

Moro! Joskus ohjaajakin on ihan lopussa!
Moro! Joskus ohjaajakin on ihan lopussa!