Parhaita juttuja elämässä…

Kesän paras lounas.

…ovat oivallukset ja niiden myötä sen huomaaminen, että on kuin salaa kasvanut ja kehittynyt ihmisenä valtavasti.

Ah, tänään oli ihanan hidas aamu! Ei ollut kiirettä lainkaan eikä tarvinnut ehtiä minnekään. Join kahvin ja makoilin sängyssä kirjan ja muistivihon kanssa. Siinä sitten vallan yllättäen esitin itselleni yhden kysymyksen ja jostain syystä halusin tietää, mitkä olivat tähän astisen elämäni suurimpia oivalluksia.

Annoin kynän laulaa:

Jossain vaiheessa huomasin, ettei minua enää kiinnostanut tietää, miksi niin tapahtui, sillä ei ollut enää mitään merkitystä. En enää surrut kokemuksiani tai asettanut itseäni surkean uhrin asemaan. En ollut vihainen kenellekään ja olin lakannut toivomasta, että elämäni olisi mennyt toisin. Olin ollut katkera ja surullinenkin, koska pitkän aikaa koin hukanneeni elämäni parhaita vuosia ihmissuhdeongelmiin, pettymyksiin, epäreiluun vastuunjakoon, rahahuoliin, vihassa, katkeruudessa ja jopa kostonhimossa vellomiseen. Olin myös yrittänyt pakottaa itseäni unohtamaan, antamaan anteeksi ja päästämään irti ja ihmettelin, miksei niin tapahtunut. Sitten ymmärsin sen, että pakko on huono motivaattori ja täytyi vain uskaltaa luottaa kliseiseen sanontaan, että aika auttaa. Ja lakata pakottamasta.

Kesän paras lounas.
Kesän paras lounas.

Ja niin siinä kävi. Yhtäkkiä sitä vain huomasi, ettei menneellä ollut enää isoa merkitystä. Vaikka joskus olin taistellut vastaan, ymmärsin, etten taistelemalla saisi asioita muuttumaan haluamaani suuntaan. Ja olisiko se suunta enää edes ollut se, mitä nyt halusin, usean vuoden jälkeen? Ei.

Kirkkaasti näin, että aina minä en pysty muuttamaan asioita, vaan sen hetken salaisuus, jonka näkee usein pitkän aikaa myöhemmin on se, että asiat muuttavat minua.

Kesän paras näkymä. Ilmainen.
Kesän paras näkymä.

Olisin voinut haluta jättää ainakin jonkun niistä vihan, pelon, epätoivon, ahdistuksen, surun, katkeruuden, murheen ja itsesäälin tunteista kokematta, mutta ikinä en olisi halunnut jäädä ilman sitä, mitä nuo kaikki tunteet yhdessä ja yksitellen minulle opettivat.

Menneen epäkohdissa saa velloa, mutta sen sijaan, että antaa niille koko elämänsä, jossain vaiheessa voi alkaa keskittyä siihen, mitä hyvää ne vastoinkäymiset mukanaan toivat. Tätä yhtä tämän hetkistä maallista kulkua ei kannata hukata murheiden ja menneen loputtomaan pyörittämiseen. Tämä yksi tämän hetkinen maallinen kulku kannattaa tuhlata iloon, onnellisuuteen, rakkauteen, huumoriin, toisten ja itsensä auttamiseen, tässä hetkessä olemiseen.

Tässä taisi olla jo liuta tähän astisen elämäni suurimpia oivalluksia. Muttei suinkaan kaikki!

Nämäkin kuuluvat kesään.
Nämäkin kuuluvat kesään.

Mitä sinä olet oivaltanut?

 

Leppoisaa lauantaita. Avaa silmät ja näe kaikki hyvä!