Uusi alku…

Joskus elämä on vain saippuakuplien puhaltelua.

…Loman jälkeen! Puolitoista viikkoa ilman suorittamista tuntui ikuisuudelta.

Täällä sitä ollaan taas. Miten hyvää pysähtyminen tekikään! Oleminen ja vain arjen kokeminen ja sen oman elämän suoraan lähetykseen kaikin aistein kiinnittyminen auttoi minua tekemään itsestäni (ja maailmasta) monenlaisia havaintoja, niin mieluisia kuin epämieluisiakin. Kas, kun en ole täydellinen eikä ehkä kukaan muukaan ole.

Joskus elämä on vain saippuakuplien puhaltelua.
Joskus elämä on vain saippuakuplien puhaltelua.

Huomasin myös, miten tärkeää on se, että myös siitä itselle mieleisestä hommasta pitää taukoa. Että vaikka tekeminen olisi kuinka mukavaa ja itselle tärkeää, niin silti siitäkin voi tulla pakkopullaa.  Kun sitten taas uskaltaa ottaa etäisyyttä, tehdä jotain ihan muuta, alkaa asiat nähdä uudessa kiinnostavassa valossa. Niin kävi itselleni liikkumisen ja ryhmäliikunnan ohjaamisen kanssa. Viime syksynähän ohjasin vielä parhaillani jopa 15 tuntia viikossa, neljäkin tuntia päivässä ja jouluna tauko oli tarpeen. Alkuvuonna aloitin päivätöissä 4,5 vuoden freelanceriuden jälkeen ja ohjaaminen jäi lähes kokonaan. Koko kevään ajan liikkuminen oli vähän niin ja näin ja lopulta kun sain itseni säännöllisesti liikkeelle ja olen myös käynyt enemmän ryhmäliikuntatunteja tuurailemassa, huomasin, miten paljon siitä hommasta pidänkään. Olen ohjannut jo 16 vuotta enkä ainakaan lähivuosina tule sitä lopettamaan. Kyllä vain ihmisten kannustaminen liikkeelle on lähellä sydäntäni ja tuntuu merkitykselliseltä, erityisesti kun itsekin olen jo muutaman kerran sinne sohvan pohjalle jämähtänyt paisumaan pullataikinan tavoin. On paljon helpompi tsempata muita kun itsekin tietää, että vaikka haluaa liikkua, asiat eivät vain aina mene niin.

Pysähdyin tuijottamaan (ja kuvaamaan) kukkia.  Selkeästi keski-ikä lähestyy.
Pysähdyin tuijottamaan (ja kuvaamaan) kukkia. Selkeästi keski-ikä lähestyy.

Myös kirjoittamisen, oli kyse sitten lehtijutuista, blogista tai kolmannesta kirjastani, kanssa oli ihan sama homma. Kirjoitan jotain oikeastaan päivittäin, rakastan kirjoittamista ja se on iso osa minua, mutta siitäkin pieni tauko teki terää. En tuon lyhyen lomani aikana kirjoittanut mitään muuta kuin tulevaa kirjaani, en edes koneella, vaan kuulkaas ihan perinteisellä kynällä ystävältäni saatuun muistivihkoon! Miten vapauttavalta se tuntuikaan!

Facebookin joka-aamuiset ajatelmatkin olin ajastanut reilun viikon verran etukäteen, joten niistäkään minun ei tarvinnut huolehtia. Teki hyvää kytkeä itsensä irti tietokoneiden maailmasta, mutta niinpä oli ihana sitten se jälleennäkeminenkin! Viime kuussa kirjoitin, että kuusi vuotta vanha mäkkini, joka huollon henkilökunnan mukaan on muuten jo vintagea (!!!), sammui ehkä lopullisesti. Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että kovalevyn vaihdon jälkeen ja köyhdyttyäni sievoisen summan kone saatiin elvytettyä kuntoon. Hyvä niin, sillä juuri nyt en mitenkään voi hommata uutta konetta enkä tiedä, mitä kustantaja olisi sanonut, jos palauttaisin Sisäisen voiman pikkusiskon muistikirjamuodossa!

Merestä sain mielenrauhaa.
Merestä saan mielenrauhaa.

Mutta: tärkeää on siis irrottaa itsensä niistä tutuista kuvioista, mieluummin jo aiemmin kuin vasta silloin, kun homma on jo alkanut tympiä. Kun joka päivä tekee samaa ja suorittaa lähes automaattisesti, sitä alkaa helposti kyllästyä vaikka sitten itselle mieleiseen asiaan. Itse pidän todella tärkeänä sitä, että mahdollisimman usein, vaikka joka päivä, tekisi uusia asioita, mutta niin sitä vain on niin urautunut niihin omiin tapoihin ja tottumuksiin, ettei sitä välttämättä muista uudistua. Mutta oikeasti saman vanhan asian tekeminen eri tavalla, kokonaan uuden asian tekeminen tai sitten vain pienen välimatkan ottaminen niihin oman arjen asioihin, uudistaa ihmistä ja tekee todella hyvää. Luovuus palaa, kun astuu askeleen kauemmaksi!

Sateen jälkeen voi olla aavemaisen kaunista.
Sateen jälkeen voi olla aavemaisen kaunista.

Uskon muuten, että tämä aika sama pätee myös ihmissuhteisiin. Jos ihmissuhde ei toimi, jos se kyllästyttää tai herättää muunlaisia negatiivisia tunteita, ehkä voi olla pienen tauon paikka. Kun saa hieman etäisyyttä ihmiseen, uskaltaa katsoa häntä eri valossa ja näkee hänessä ehkä uusia piirteitä, joita ei ole läheltä katsottuna edes huomannut. Sitä tulee usein erityisesti läheinen ihminen nähtyä niillä samoilla silmillä, kuin viimeiset vuodet tai vuosikymmenet, vaikka me muutumme jatkuvasti. Ja toki välillä voi olla myös itsellä peiliin katsomisen paikka…

Hyvä on myös katsoa itseään uusin silmin, sillä olemme niin paljon enemmän kuin juuri nyt tässä hetkessä ajattelemme olevamme. Sitä helposti pitää itseään pienempänä kuin onkaan, vaikka kykenemme kaikki vaikka minkälaisiin ihmeisiin.

Suuresti siis suosittelen pysähtymistä, rutiineista irtautumista ja uusien asioiden kokemista ihan jokaiselle. Ihanaa heinäkuun puoliväliä sinulle!

P.s. Kiitos kaikista ihanista henkilökohtaisista viesteistä, Sisäisen voiman valokuvista, tykkäyksistä, kommenteista, hankinnasta, tuesta ja kannustuksesta. Kirjaa eli puolueellisesti sanottuna kesän toivelahjaa voit ostaa esimerkiksi täältä ja täältä.