Hei mikset sä tullutkaan?

Ihana, upea Jamilahti. Kuin kotiinsa tulisi.

Viikonloppukurssi Jamilahdessa tuli taas vedettyä ja tällä kertaa jouduin hieman fiksaamaan ohjelmaa lennosta, sillä tulijoita olikin yllättäen aika monta vähemmän kuin piti. Olin aika yllättynyt siitä, että esimerkiksi kolme ihmistä oli perunut kurssin vain edellisenä päivänä. Uskon, että paikalla olivat kaikki, joiden siellä kuuluikin olla, mutta silti tämä pisti funtsimaan nykyarjen hektisyyttä ja ihmisten käyttäytymistä. Viime tipan perumisissa ei juuri kunnioitettu opiston henkilökuntaa, ei minua itseäni eikä myöskään muita kurssille osallistujia. Ymmärrän kyllä, että joillakin oli ihan varmasti pätevä syy perumiseen, mutta mielestäni se, että on ilmoittautunut jonnekin eikä sitten yhtäkkiä päivän lähestyessä huvitakaan osallistua, ei ole pätevä syy. On hyvä muistaa se, että kurssin, tapahtuman tai minkä tahansa tilaisuuden järjestäjä on nähnyt vaivaa homman eteen. Toinen asia on se, että kannattaa ehkä ilmoittautua tilaisuuksiin sen hetkisen voimavarojen mukaan. Ensin miettii hetken, kutsuuko tämä asia todella minua ja sitten miettii myös sitä, onko oma elämäntilanne sellainen, että se sallii osallistumisen.

Ihana, upea Jamilahti. Kuin kotiinsa tulisi.
Ihana, upea Jamilahti. Kuin kotiinsa tulisi.

Samanlaisia pieniä pettymyksen hetkiä koin silloin, kun vietin Sisäisen voima -kirjani julkkareita. Sain nimittäin viime tipassa todella monta moi en mä pääsekään tulemaan vaikka mä ilmoittauduin -viestiä. Olisin tosi mielelläni saanut ne viestit hieman aiemmin kuin tuntia paria ennen tilaisuutta ja pelkäsin, että joudun syömään kaikki tarjoilut itse ja juhlimaan yksin, mutta onneksi porukkaa tuli kuitenkin paikalle.

Haminan rannoilla oli hiljaista.
Haminan rannoilla oli hiljaista.

Toki ymmärrän, että aina ei huvita tai jaksa ja joskus on ihan oikea, vakava syy, jota tulee kunnioittaa, mutta silti asiaa voisi mahdollisuuksien mukaan miettiä myös tilaisuuden järjestäjän näkökulmasta. Tosin: Olen itsekin perunut viime tipassa menemisiäni silloin, kun lapsi valvotti kaksi vuotta ja olin aivan puhkipoikkipinoon sellaisten öiden jälkeen, kun en ollut saanut nukkua kerrallaan tuntia kahta pidemmälle. Siinä sotkussa meni välit muutamaan ystävään, koska he kyllästyivät siihen, että siirtelin näkemisiä, mutta onneksi kumpikin suhde on korjaantunut ainakin jollekin tasolle.

Pian koivut ovat runsaimmillaan.
Pian koivut ovat runsaimmillaan.

Ollaanko me ihmiset niin kiireisiä, välinpitämättömiä vai stressaantuneita vai ajatellaanko me, että ei se haittaa, että mä perun, kun kaikki muut kuitenkin menevät paikalle?

En tiedä, mutta tätä jään pohtimaan ja jatkossa pyrin pitämään omat lupaukseni nähdä, tavata, mennä ja osallistua entistä tarkemmin. Ehkä tämä oli oppiläksy, joka minun tuli kokea! Oletko sinä törmännyt vastaavaan?

Muista rakkaus!
Muista rakkaus! Tämä kivi löytyi Haminan rannoilta koti-ikävän ollessa pahimmillaan.

Ihan mahtavaa uutta viikkoa! Tällä viikolla tehdään ihmeitä.