Marraskuu 2014

Meditointia ja kirjahommia

Toista kirjaa pukkaa! Teksti on kasassa. Nyt keskityn sen editoimiseen ja myös meditoimiseen! Lapioitavaa riittää, mutta lopulta kirjan kirjoittaminen on ollut aika meditatiivinen projekti. Viime päivinä olen pyrkinyt keskittymään läsnäoloon ja tekemiini asioihin ja huomaan, miten tässä hetkessä oleminen on koko ajan helpompaa. Minua ei enää useimmiten ärsytä esimerkiksi bussipysäkillä odottaminen, julkisilla matkustaminen, kaupan kassalla… Lue lisää

Ensimmäisellä pilatestunnilla ikinä..

..Kyllä, ja olen myös yksi heistä harvoista suomalaisista, joka ei ole ikinä zumbannut! Viime viikko meni jotenkin hieman reisille hyvinvoinnin suhteen, päivät olivat niin täynnä ohjelmaa, että syöminen oli paikoin miten sattuu ja viitenä yönä nukuin huonosti, vaikka muuten huippuviikko olikin. Sunnuntaina kävin ohjaamassa iltasisäpyöräilytuntini ja päätin, että tänä viikkona keskityn jälleen hyvinvointiini. Koska mitä… Lue lisää

Sitä saan, mitä tilaan!

Voihan turkoosi perhonen ja Pam Groutin megahuippu kirja E2! Taas on viikko hurahtanut ja aika mahtava viikko on ollutkin! Pääsin tekemään kiinnostavia haastatteluja ja tulipa myös läjä tunteja ohjattua. Päivät ovat olleet hektisiä, mutta minuuttiaikatauluni ja hetkessä eläminen toimivat. Torstai-illalla vielä pitkän päivän jälkeen menin Kirsi Halla-Seppälän näkijäiltaan. Pari vuotta sitten olin Kirsin astrologisen tulkinnan viikonloppukurssilla,… Lue lisää

Olisinko voinut tehdä jotain toisin..

..no varmasti olisin, mutta turha jossitella! Eilen kävin ohjaamassa ja jäin hetkeksi yliopistolle hoitamaan paria työhommaa. Siinä sitten aulassa istuessani ja konetta näpytellessäni seurasin sivusilmällä, kun nuori äiti puki noin parivuotiasta lastaan ja laittoi pienen ihmisen lopulta rattaisiin istumaan. Heillä näytti olevan todella hauskaa, lapsi venkoili ja kikatteli ja äidillä vaikutti olevan lapselle kaikki aika maailmassa. Heidän… Lue lisää

Kaikki järjestyy..

Sitä olen hokenut itselleni vuodesta 2008. Välillä on meinannut usko loppua, mutta nyt en enää juuri edes käytä tuota voimalausetta, sillä kaikki on hyvin jo nyt. Näillä eväillä. Tässäpä aamulla herätessäni mietiskelin tulevaa aikaa ennen joulua ja kiirettä pitää vielä jonkun tovin. Joulun jälkeisestä ajasta taas en tiedä mitään. Kevään tunteja ei ole vielä sovittu… Lue lisää

Taukojumppaa istumisen lomassa

Muistaako kukaan enää kotimaista, ferrarinpunaista Salli-tuolia, jonka sain testattavaksi jo tovi sitten? Salli on yhä luonani, ja studion puolella olen sitä käytellytkin ahkerasti pitkin vuotta korkeamman pöydän ääressä. Omalla työpisteelläni pulmaksi nousi Sallilla istuessani turhan matala työpöytä. Voisin toki metsästää vaikkapa tiiliskivet 1960-luvun työpöytääni korottamaan. Tällä hetkellä Sallia testaa kollegani, pitkä valokuvaajamies, joka lupautui kertomaan… Lue lisää

Meissä on voima…

…joka toimii, kun vain uskomme siihen voimaan. Valitettavasti on vain niin helppoa olla uskomatta omaan voimaan, koska emme jaksa odottaa tuloksia tai toiveidemme täyttymistä, sillä ego tahtoo kaiken nyt ja heti. Kuitenkin se, joka on varma lopputuloksesta, sillä on aikaa odottaa. Pyrin nyt tarttumaan tuohon lauseeseen itsekin, sillä olen hätäillyt ja paikoin jopa lakannut uskomasta, että… Lue lisää

Lehtijutuista ja ohjaamisesta…

…niistä oli lokakuu tehty. Ohoh, lokakuu todella mennä hurahti. Töitä on ollut riittävästi ja kun kirjoitushommat ovat alkaneet loppua, niitä on ilmestynyt lisää. Erityisen innoissani odotan Voi Hyvin -lehteen kirjoittamaani juttua (lehti ilmestyy 12.11.). Myös Kaikkien aikojen joulu -lehteen, joka ilmestyi lokakuun loppupuolella, pääsin kirjoittamaan todella innostavan joulujutun, johon haastattelin erästä psykologia ja Kaupunginmuseon tutkijaa. Uusimmassa… Lue lisää