Ihme juttu on se…

Kyl! (Kuva: Pinterest)

…että postauksen saa aikaan vaikka astianpesukoneesta!

Kyllä se vain niin on, että vaikka asiat eivät ole likimainkaan täydellisesti, ne ovat monella tapaa todella hienosti. Muutama päivä sitten kuuntelin, kun tyttäret, 16, ja 12, keskustelivat kotitöistä. Tyttäret kävivät ystävällisessä hengessä dialogia siitä, että kumpi nyt tiskaa ja kumpi oli sinä päivänä jo tiskannut. Meillähän ei tälläkään hetkellä viisihenkisessä perheessämme ole astianpesukonetta, eikä sellaista hyvin 1950-luvun henkiseen miniatyyrikeittiöön (vitsi, että ihmiset ovat 60 vuotta sitten olleet kyllä lyhyitä!) saisi mahdutettuakaan, joten tiskaaminen jatkuu nyt jo toisessa osoitteessa.

Vielä viisi, liki kuusi vuotta sitten minulla oli ihana suuri rosterinvärinen astianpesukone, jonka sisälle syttyi kirkas valo aina kun luukun avasi. Ooh! Astioiden laittaminen koneeseen siis sujui vaikka pimeässä. No, sitten tapahtui monenlaista ja tilanne on nyt se, että tiskiharja viuhuu pari kertaa päivässä, sillä enhän tykkää aamuisin mennä keittämään kahvia tiskivuoren tykö. No, kuitenkin, toinen tyttäristä sitten totesi toiselle, että ei vitsi, sitten kun meillä on taas joskus tiskikone, niin mä en ikinä aio valittaa siitä, että mun pitäis tyhjentää se, en ikinä. Kelaa, kun jotkut saa siitäkin ongelman aikaiseksi, ne ei oo varmaan ikinä joutunu tiskaamaan. Ja toinen komppasi vieressä ollessaan täysin samaa mieltä. Keskustelun kuuleminen tuntui todella hyvältä. Vaikka välillä on ollut todella tiukkoja jaksoja, lapset ovat sitä kautta oppineet arvostamaan pieniä asioita ja he ovat myös tottuneet tekemään paljon kotitöitä viikkorahojensa eteen. Äitinä tällaisesta voi vain olla onnellinen.

Oli tilanne millainen tahansa, ihminen tottuu siihen. Jos ei mennä syvälle elämän draamoihin ja mietitään pinnallisempia juttuja, ihminen tottuu myös siihen, että astianpesukonetta ei ole ja pyykit pestään pesutuvassa. Ihminen tottuu myös siihen, kun kodissa on kaikki viimeisen päälle ja tiskit ja pyykit putsautuvat tuosta noin naps vain. Ylenpalttiseen mukavuuteen voi sitä paitsi tottua sillä tapaa, ettei ehkä enää oikein edes ymmärrä, miten etuoikeutetussa asemassa sitä oikein onkaan. Ei  muista olla kiitollinen seinänkokoisesta taulutelkkarista, keskuspölynimurista tai terassista, josta avautuu näkymä merelle (ohhoh, nämä tulivat jostain alitajunnasta, mutta en tunnusta kaipaavani kuin viimeistä noista vaihtoehdoista). Olen itsekin ollut (ja yhä vieläkin olen ) hyvin mukavuudenhaluinen monessa suhteessa ja mielelläni muistelen aikaa, kun oli vielä the tiskikone. Silti en vaihtaisi päivääkään pois.

Tänään aamuna istuin ruokapöydän ääressä juomassa kahvikuppostani ja samalla katselin, kun parivuotias touhusi omiaan. Meillä oli jälleen minuuttiaikataulu, mutta ehdin kiireestä huolimatta kokemaan todellakin sellaista sisäistä rauhaa, joka vain kumpusi jostain ja sai olon hyvin levolliseksi. Minulle kirkastui jälleen se, että vaikka asiat eivät ole todellakaan prikulleen niin kuin toivoo tai haluaa, vaan ehkä enemmänkin vähän sinnepäin, niin se on jo todella hyvin ja siitä saa olla hirmukiitollinen. Arjessa on niin paljon asioita, joita ei edes muista noteerata. Miettikääpäs, kun joutuisimme hakemaan vaikkapa aamukahviin tarvittavan veden kilometrin päästä!

Aamun lastenohjelmassa sanottiin näin, että kun avaa silmät, näkee kaikenlaisia ihme juttuja.

Ei lisättävää, sillä asiahan on juuri noin. Ihanaa perjantaita ja oikein hyviä ihme juttuja sinulle!

Kyl! (Kuva: Pinterest)
Kyl! (Kuva: Pinterest)