Meissä on viisautta…

Omat harjoitukseni jatkuvat! Jännittävää nähdä, mitä tämä oleminen tuo tullessaan. (Kuva: Pinterest)

…joka toisinaan on hukassa ja niin syvällä, ettei sen olemassa oloa edes muista noteerata. Olenkin antanut itselleni tehtävän, jota olen jo jonkin aikaa onnistuneesti noudattanut: oleminen. Koko ajan ei tarvitse tehdä jotain. Voi vain olla. Ja hei, kannattaa aloittaa vaatimattomasti. Ei tarvitse olla koko päivää, mutta osaatko olla liikennevaloissa ilman, että tartut näpläämään puhelinta tai radiota?

Viime yönä näin hieman epämiellyttävää unta, että olin menossa laulamaan erään punkbändin keikalle, mutta matkassa oli monia mutkia. En ollut laulanut julkisesti sitten lapsikuoroaikojen (okei, ehkä joskus jumppatunnilla jotain, mutta sitä ei lasketa), emme olleet harjoitelleet esiintymistä bändin kanssa kertaakaan yhdessä eikä minulla ollut edes biisilistaa, jota seurata. Juuri kun olin astumassa lavalle valtavan väkipaljouden eteen, heräsin. Helpottuneena. Suurinpiirtein samalla sekunnilla kuitenkin muistin, että ai niin, tänään on Taiteiden yö ja minua haastatellaan Naisen iholla -kirjan tiimoilta Suomalaisessa Kirjakaupassa! Näin se alitajunta käsittelee asioita uniemme aikana, vaikka itse kaikkia juttuja ei ehtisi arjessa juuri miettimään. Rehellisesti sanottuna en ole juuri kirjaa pohtinut, vaikka nyt pitääkin taas skarpata sen suhteen. Minussa taitaa olla hieman sitä vikaa, että kun jokin pitkä projekti on tehty loppuun, innostus sitä kohtaan uhkaa alkaa hiipua ja tekee jo mieli siirtyä eteenpäin tekemään seuraavia hommia. Toisaalta sitä ei ehkä kannata kutsua viaksi, moni kun ei välttämättä saa projektejaan lainkaan päätökseen.

Eilen aamulla sitten olin onnistunut hukkaamaan bussilippuni, mikä sekoitti aamun askareet ja aikataulut omalta osaltaan. En siis lähtenyt työhuoneelle, vaan kävelin dagiksesta takaisin kotiin ja siinä samalla mietiskelin, missä lippua olin viimeksi käyttänyt ja missä se voisi olla. Sitten päätinkin tavastani poiketen olla kuuntelematta musiikkia ja annoin vain ajatusten tulla ja mennä. Vahvasti mieleeni nousi se, että minun pitäisi tarkistaa treenikassini, jos lippu olisi siellä. Tunne tästä oli vahva, mutta epäilin sitä, koska olinhan mennyt tiistaiseen koulutukseen autolla. Käänsin kassin lattialle sisältöineen eikä lippua löytynyt. Päätin vielä tarkistaa laukun taskut, ja lippu löytyi lopulta laukun sivutaskusta, jonne olin sen aivan ajatuksissani näemmä laittanut.

Tämän aamun työmatkalla sitten pohdinkin sitä, että miten tärkeä on pysähtyä kuuntelemaan itseään, jotta löytää vastauksia aina oman elämänsä merkityksestä kadonneen bussilipun sijaintiin. Moni tosin on minullekin todennut, että ei osaa kuunnella itseä. Eikä se kyllä ole ihme, kun miettii, millaisessa ympäristössä nykyään elämme. Hiljaisuus ja rauha ovat aika kadotettuja asioita ja lyhyet työmatkatkin tulee luukutettua musiikkia korvakuulokkeilla tai silmäiltyä fb:tä kännykällä. Välillä liikennevaloissa näkee autoilijoiden näpeltävän kännykkäänsä punaisten valojen aikana, puoli minuuttiakin kun tuntuu olevan mahdoton hetki vain olla. Entäs sitten parin minuutin kassajono, aargh, se voi tuntua ikuisuudelta. Epäilen, että itseä ei voikaan osata kuunnella, jos koko ajan puuhaa jotain muuta. Taito kuunteluun ja läsnä oloon on meistä jokaisella, mutta kuinka moni meistä malttaa pysähtyä. Itse huomasin kesällä sen, miten hyvää pelkkä oleminen teki. Sitä vain istui ja tuijotti merelle ja antoi ajatusten tulla ja mennä.

Tunnistan kyllä itsenikin esimerkiksi iPhonen suurkuluttajaksi, mutta esimerkiksi telkkaria en juuri katsokaan. Roikun netissä, pitkälti työni vuoksi ja onhan bloginikin yksi tärkeä itseilmaisun kanava, josta en todellakaan ole valmis luopumaan. Facebookin kautta taas olen löytänyt valtavan määrän erinomaisia haastateltavia ja saanut kosolti juttuideoita, joten virtuaalinen totaalilakko ei siis itseni kohdalla onnistu. Kuitenkin olen ajatellut esimerkiksi puhelimen vähemmälle jättämistä jo pitkään, mutta vasta Kaikki mitä rakastin -blogin postaus sai minut todella heräilemään. Hyvä kirjoitus, lukekaahan!

Ja sitä paitsi kun jättää jatkuvan luurin räpläämisen, niin se antaa meille varmasti enemmän aikaa ja mahdollisuuksia keskittyä läheisiin, mutta myös itseemme. Ehkä kadonnut yhteys omaan itseen alkaa palautua, kun yhteyden ulkomaailmaan jättää vähemmälle? On aikaa olla läsnä niin itselle kuin muillekin, kun ei ole koko ajan netissä.

Ja mitä se läsnäolo sitten on? No se on sitä, että kuulee, kun linnut laulavat. Sillä hetkellä todella on läsnä, eikä jossain kaukana menneessä, kaukana tulevassa tai netissä kadoksissa.

Ihanaa päivää! Jos liikutte tänään keskustassa, tulkaa kuuntelemaan tatuointivarttia klo 20!

Omat harjoitukseni jatkuvat! Jännittävää nähdä, mitä tämä oleminen tuo tullessaan. (Kuva: Pinterest)
Omat harjoitukseni jatkuvat! Jännittävää nähdä, mitä tämä oleminen tuo tullessaan. (Kuva: Pinterest)