Liikunta on parasta…

No eka mä olin ihan sillee etten mä sittenkää lähe lenkille tänää mut sit mä näin tän kuvan ja päätin, et kyl mä lähdenki sit joo kuitenki. Heh! Tuohon on vielä matkaa, mutta sitä kohti ollaan menossa, hitaasti, mutta varmasti. (Kuva: Nike)

…pääkopan nollausta silloin, kun harmittaa. Kuulkaas, jumppasaliin saattaa mennä ihan eri ihminen kuin sieltä tulee ulos, on se jännä!

Alkukuun liikkumiset tosin ovat jääneet harmittavan vähiin niin normiarjesta kuin sitten erilaisista juhlallisuuksista johtuen. Tällä viikolla pyrin korjaamaan tilannetta ja hikoilemaan vähintään joka toinen päivä. Se vie näköjään aina sen oman aikansa, että pääsee takaisin lomanjälkeiseen päiväkoti-työ-koulurytmiin ja saa arjen rullaamaan ja vielä treenit mahdutettua päivän ohjelmaan. Ja eikö muuten meillä sitten sairastuttu heti viime viikolla. Se on sekoittanut omalta osaltaan omia työaikataulujani ja niin ne jäivät treenaamisetkin sitten hetkellisesti väliin. Jos jotain hyvää, niin mietin juuri, että jouluisen poskiontelotulehduksen jälkeen en ole kertaakaan ollut itse kipeänä, kop kop kop! Se on lähes ennenkuulumatonta, en tiedä, olisiko sitten säännöllisillä energiahoidoilla osuutta tähän asiaan.

Eilen kuitenkin ohjailin sisäpyöräilyä helteisestä alkuillasta huolimatta kohtuullisen isolle porukalle, mutta vielä tunneille mahtuu hienosti. Syyskuussa pyörähtää sitten Unisportin syyslukkari käyntiin ja itse vedän tunteja Kumpulassa, Meilahdessa ja Viikissä. Tänään olen itse menossa pitkästä aikaa jumppakoulutukseen ja huomenna aion juoksemaan ja testaamaan, miten polvi kestää juoksemisen. Hankin loppukesästä myös 10 kerran joogakortin Moolaan, enkä ole vielä edes ehtinyt sitä lunastaa. Loppuviikosta voisikin olla joogan paikka ja perjantai ja lauantai kuluukin sitten liikunnallisesti Fit250-elämänmuutosprojektin parissa, joka alkaa jälleen työllistää minua säännöllisesti seuraavien yhdeksän kuukauden aikana. Mahtavuutta päästä taas seuraamaan läheltä neljän eri-ikäisen naisen matkaa omalla polullaan.

Jotenkin on ollut hieman haastavat tunnelmat tässä viimeisen parin päivän ajan, ja eilinen totaalihikoilu spinningpyörän päällä teki kyllä hyvää mielialallekin. Toisaalta en ole jaksanut huolestua vaikka hieman siitä myönteisyyden ja hyvän mielen virrasta olen poikennutkin. Tai lähinnä tuntuu siltä, että olen soutanut, mutta airot ovat jumissa pohjassa. Olen kuullut nimittäin usealta taholta samaa uutista, että energiat ovat olleet vähissä ja ärsyyntymisen tunteet ovat puskeneet pintaan, melkeinpä ilman mitään näkyvää syytä. Silloin vain kannattaa olla tarkkana siitä, että mielipahaa tai ketutusta ei pura väärään ihmiseen, mielellään kai ei ihmiseen lainkaan. Liikkuminen onkin parasta lääkettä myös niihin negatiivisiin tunteisiin ja mitä kovemmin vetää, sitä varmemmin ylimääräiset sauhut saa purettua treenisalille. Vastoinkäymisiä on, isoja ja pieniä, ja kun emme aina voi valita olosuhteita, voimme valita kuitenkin sen, miten niitä kohtaan toimimme. Aina se ei tosin onnistu ensimmäisellä kerralla, mutta jos toisella sitten… Mahdollisuudet sekä mielestämme hyvään että huonoon ovat koko ajan läsnä, mutta itse voimme tunnetilamme ainakin pyrkiä valitsemaan.

Tätä olen hokenut itselleni koko aamupäivän: myönteisiä tunteita vaalimalla pysyn lähempänä sitä, mitä haluankin olla.

Ei muuta kuin hyvää mieltä ja treeni-iloa sinullekin!

P.s. Minun tekisi jollain tapaa mieli uudistaa blogiani, mutta saa nähdä!

No eka mä olin ihan sillee etten mä sittenkää lähe lenkille tänää mut sit mä näin tän kuvan ja päätin, et kyl mä lähdenki sit joo kuitenki. Heh! Tuohon on vielä matkaa, mutta sitä kohti ollaan menossa, hitaasti, mutta varmasti. (Kuva: Nike)
No eka mä olin ihan sillee etten mä sittenkää lähe lenkille tänää mut sit mä näin tän kuvan ja päätin, et kyl mä lähdenki sit joo kuitenki!! Heh! Tuohon on vielä matkaa, mutta sitä kohti ollaan menossa. (Kuva: Nike)