Jee, työt alkavat!

xxx

Aika moni meistä on palaamassa lomilta töihin, kuten minä itsekin teen ihan näinä päivinä. Aika moni ei näemmä oikein tunnu töihin takaisin haluavan. Mutta lopulta se ei taida kuitenkaan auttaa, että kirjoittaa facebookiin tai jatkuvasti muuten avautuu, että ahdistaa ja ällöttää, kun taas ne työt alkavat. Tai että aloittaa jo viimeisellä lomaviikolla sen marinan, että iik, kohta ne työt alkaa, en tahdo. Toisinaan kuulostaa siltä, että ihan kuin työ olisi jokin rangaistus, joka meille on asetettu! Itse en varmaankaan osaisi olla tekemättä töitä eli kirjoittamatta silloinkaan, jos tililleni tupsahtaisi sata miljoonaa maailmankaikkeudelta. Muistan kerran, kun eräs tuttavani kysäisi minulta, että mites töissä? Kun vastasin, että kiitos, tosi hyvin, on kyllä ollut tosi kiire, mutta silti antoisaa, tuttava veti herneet nenäänsä. Kyllä se vain on outo tyyppi se, joka työstään nauttii.

Loma on näköjään monille vähän niin kuin perjantai ja viikonloppu ja lomalta paluu töihin on kuin sunnuntai-ilta ja maanantai. Surullista! Ajattelen niin, että meidän tulisi todella elää, rakastaa ja nauttia kokonaisvaltaisesti koko arjesta töineen ja vapaineen joka päivä, ei vain lomilla ja viikonloppuisin. Toki on niin helppoa sortua valittamiseen ja valittaa valittamisen perään, mutta välillä mietin, tarkoittavatko ihmiset sitä todella? Eikö loppujen lopuksi ole ihan ookoo, että on duunipaikka, jonne mennä ja jossa tavata ihmisiä, jossa voi kehittää itseään, saada haasteita ja ratkoa niitä? Ja jos sen sijaan oma työ on itselle ihan vääränlainen, silloin kannattaa alkaa kiireesti miettiä, mitä muuta sitten haluaa tehdä, sillä maailma on täynnä vaihtoehtoja niille, jotka ne osaavat nähdä.

Oikeasti itse ajattelen nykyään niin, ettei yhtäkään hetkeä ole hukattavaksi, sillä jokainen meistä elää juuri sitä omaa ainutlaatuista elämäänsä. Mikään ei muutu, jos itse ei tee muutoksia. Kukaan toinen ei osaa puolestamme sanoa, mikä meille olisi parhaaksi. Vastuu on otettava itse ja ennen kaikkea vastuu omasta elämästä. Jos siinä on jotain päin persiitä, vain jokainen itse sen voi muuttaa toisenlaiseksi, oli kyse sitten lähes mistä tahansa. Eikä kannata jäädä odottelemaan! Kenelläkään meistä ei ole varmuutta siitä, missä olemme esimerkiksi viiden vuoden päästä. Ei ole kristallipalloja, jotka näyttävät meidät kiikkumassa hoitokodin keinutuolissa vielä satavuotiaina.

Toki tiedän tunteen, kun kaikki tekemättömät työt loman ajalta ovat romahtaa niskaan än-yy-tee-nyt, valmista pitää olla heti ja monet itsestä riippumattomat aikataulut ovat kireähköt. Ja ihan tosi, välillä näinkin siistissä sisätyössä tulee vastaan varsinaisia paskahommia. Sellainen voi alkaa kiristää kupolia, mutta oman asenteen, miten siihen suhtautuu, voi valita itse. Suurimman osan meistä on ”pakko” käydä töissä, pakko tiskata, pakko siivota, pakko laittaa ruokaa. Arjen pikku hommelit ovat ja pysyvät, joten omaa suhtautumista ja ajattelua niitä kohtaan kannattaakin tarkoin miettiä.

Ja vaikka se työ ja elämä ei tarjoaisi juuri nyt parastaan, sitä mitä me todella sydämessämme kaipaamme, voi arkea porskuttaa siitä huolimatta iloisena eteenpäin. Sitoumuksia, vastuuta ja arjen pikku hommeleita ei kannata paeta, vaan aina voi tehdä niitä iloisin mielin samalla kuitenkin keskittyen ja muistaen ne asiat, joita todella itselleen haluaa. Sen sijaan, että harmittelee sitä mitä puuttuu, hoitaa normihommat himaan ja keskittyy samalla niihin tavoitteisiinsa, joiden haluaa myös toteutuvan, niin johan alkaa tapahtua. Tämän syksyn oma teemani on tee mitä rakastat ja ennen kaikkea rakasta sitä, mitä teet. Aion tartuttaa tuota fiilistä myös sinuun!

Kiitos sinulle, kesäloma 2013! Tervetuloa syksy, 2013!

xxx
Tuolla istuin ja vain hengitin.