Eloa enemmänkin tunteella…

Aah. Juurikin näin.

… kuin aina pelkän järjen äänen varassa. Siihen tähtään. Paras vaihtoehto olisi kai fifty-fifty.

Hyvinvointikirjat on muuten vihdoin arvottu ja voittajat tulevat tässä: Voima-kirja lähtee Marialle, Dukan-dieetti-kirja Emilialle ja Eroon tunnesyömisestä e-kirja Eevalle. Kiitokset kaikille kommenteistanne ja osallistumisestanne, arvostan! Voittajille on ilmoitettu asiasta myös sähköpostilla.

Viimeiset pari päivää olen miettinyt intuitiota ja sitä, miten jotkut asiat vain tuntuvat niin omalta jutulta, toiset taas eivät lainkaan.

Monesti sen vain tietää, miten joku asia tulee menemään. Itse olen kokenut tämän niin monesti myös kantapään kautta. En ole uskonut omia fiiliksiäni, vaikka olen tuntenut ne jopa fyysisesti. Joistain asioista sen vain tietää esimerkiksi vatsassa, että tästä ei seuraa hyvää. Toisista taas tietää sydämen tienoilla, että tämä on niin minun juttuni, minun kuuluu tehdä tätä ja olen todellakin ansainnut tämän kaiken.

Itsekin toisinaan vatvon asioita väsymykseen asti niin, että loppuvaiheessa olen enemmän ymmälläni kuin alkuvaiheessa edes olinkaan. Edestakaisin soutaminen ja huopaaminen ei monessakaan asiassa kanna hedelmää, vaan aiheuttaa turhia huolia. Yritänkin kovasti pyrkiä ajattelemaan, että vaikka asiasta ei olisi varmuutta, täytyy vain luottaa siihen, miltä itsestä tuntuu. Lopulta kyse kai on rohkeudesta. Siitä, että uskaltaa myöntää sen, että tämä ei ole minun juttuni, ja minä voin antaa tämän olla. Tai että rohkaistuu ja uskoo tuntemuksiaan ja uskaltaa ajatella, että tämä on niin minua varten!

Luopuminen jostakin kun tuntuu olevan muutoksessa se haastavin hetki. Jännää, miten ihminen voi takertua asioihin, myös sellaisiin, joita hän ei pohjimmiltaan edes halua. Kaikkea kun ei voi pitää hyppysissään, eikä edes tarvitsekaan. Pitäisi kai aina ajatella, että menee ennemminkin kohti uutta kuin luopuu vanhasta. Vaikka yksi ovi sulkeutuu, sitähän voi keskittyä niihin kaikkiin muihin uudessa tilanteessa avautuviin mahdollisuuksiin.

Keskustelu moneen asiaan tyytymättömän kaverini kanssa sai minut pohtimaan näitä asioita ja myös mietteliääksi siitä, miksi ihmiset tekevät niin paljon asioita, joita he eivät haluaisi tehdä. Tuntuu, että jotkut ajattelevat elämästäkin, että se on vain jotain, joka on pakko jaksaa, kestää ja suorittaa. Ei edes haluta tavoitella niitä itselle mieleisiä asioita, kun ollaan sopeuduttu siihen, mitä on, vaikka tilanne olisi itselle kuinka epätoivottu. Aargh! Melkeinpä raivostuttavaa on se, jos pidetään tuttua onnettomuutta parempana kuin tuntematonta onnea. Enkä oikein käsitä sitäkään, miksi annamme sellaisten valintojen ja vaihtoehtojen rajoittaa meitä, joita pidämme itsellemme mahdollisina. Kun mikä vain on mahdollista, jos uskoo, tahtoo ja haluaa! Ja tekee töitä. Omaa aktiivista panosta ei tule aliarvioida.

Joskus olisi hyvä antaa mennä enemmän tunteella ja lakata kuuntelemasta pelkkää järkeä. Se, minkä kykenee kuvittelemaan, se voi olla hyvinkin mahdollista myös tavoittaa. Eikö.

Itse olen tehnyt päätöksiä, että en tee enää mitään, mikä tuntuu minusta itselleni vieraalta jutulta, saa aikaan liikaa stressiä, tekee minut surulliseksi tai jollain tapaa epäilyttää minua. Kyllä sen vain tietää, milloin asia on niin. Arjessa, töissä, juhlassa, ihmissuhteissa, treenissä, missä tahansa. Tämä on minun elämäni ja minä teen sitä koskevat päätökset.

Huomenna on monien mahdollisuuksien maanantai. Muistetaan se!

Aah. Juurikin näin.