Ahdistus

Näin!

Tämän viikon kammottava uutisointi on laimentanut kirjoitusintoa ja herättänyt ahdistusta. Yksinkertaisesti en vain löydä sanoja enkä siksi aihetta edes pysty kommentoimaan. Tekisi mieli laittaa pussi päähän ja leikkiä, että ei tiedä mistään mitään. Sellainen käytös ei kuitenkaan auta ketään myöskään. Ja kuitenkin tällainen järkyttävä, silmitön väkivalta lasta kohtaan ja ihmisten välinpitämättömyys tai arkuus puuttua asioihin vain lisää omaa haluani tehdä kaikkeni, jotta meillä kaikilla on edes vähän parempi olla ja elää. Koko maailmaa ei voi pelastaa, mutta itsensä voi ja siitä on hyvä aloittaa. Kun itse on muita kohtaan sellainen, millainen toivoisi muiden olevan myös itseä kohtaan, on se jo hyvä alku.

Ja jos ei uskalla tai kehtaa aloittaa ”maailman parantamista” ventovieraista, sen voi aloittaa omasta lähipiiristä. Heistä, joita näkee päivän mittaan: perhettä, ystäviä, työkavereita, bussikuskeja, naapureita, kaupan kassaa, päiväkodin tätiä. Aina löytyy syy hymyyn tai ystävällisiin sanoihin. Aina löytyy syy kannustukseen, aikaa kuuntelemiseen ja sen kysymiseen, mitä sulle kuuluu, miten juuri sinä voit tänään. Ikinä ei ole myöskään turhaa kiittää tai kehua toista. Jos sinulla on jotain hyvää sanottavaa, ethän ikinä ajattele sen olevan toisesta turhaa tai vähäpätöistä. Pahaa ei saa pois, mutta hyvää voi lisätä, minkä Ilon vuoden Katjakin tietää.

Aaaah. Kävelin aamulla viisi kilometriä raahaten samalla jumppakamoja ja läppärilaukkua ja kun pääsin vihdoin salille asti ohjaamaan sisäpyöräilyä, olin aivan loppu ja hikinen. Vaikka tunti ei edes ollut täynnä,  sain uskomatonta voimaa kanssatreenaajista ja täysillä vedettiin jäähdyttelyyn asti.

Anna sinä voimaa muille, niin he antavat sitä samaa sinulle.

Rauhallista, turvallista ja oivalluksia herättävää perjantaita.

Näin! (Kuva: Pinterest)