Elämä opettaa…

Pidän paljon teksteistä, mutta tähän mennessä minussa on vain ruotsin-, englannin- ja saksankielisiä lausahduksia.

…missä tahansa ja koko ajan. Ja se tekeekin tästä kaikesta niin upeaa. Jokainen kohtaaminen voi olla koetilanne, jossa voi testata itseä ja omia toimintatapojaan. Suorastaan mahtavuutta, sanon.

Ja erityisen mahtavaa elämä on muuten juuri nyt siksikin, että viime yönä sain nukkua ensi kertaa kuukausiin yhtäjaksoisesti 7,5 tuntia. Aamulla kun avasin silmäni, en ollut ensin uskoa, että oli aamu. Taapero 1 v 8 kk oli porskuttanut nukkuen läpi yön. Lyx! En ole nukkunut lapsen takia kunnolla pariin vuoteen. Vaikka parempia jaksoja on ollut, en muistanut lainkaan, miten hyvä olo noin monen tunnin katkeamattomasta unesta voi tulla.

No mutta siitä testaamisesta. Olimme aamulla puistossa keskimmäisen, 11, ja taaperon kanssa. Kun teimme lähtöä, itseäni hieman vanhempi, yksin lapsensa kanssa puistossa ollut nainen kulki ohitseni ja totesi, että NO sulla on paljon tatuointeja. Hymähdin vain, mutta en sanonut mitään. (Vastaavissa tilanteissa olen myös alkanut leikkiä ahvenanmaalaista, että en ymmärrä ja puhun lapselle ruotsin kieltä, hihih. Se vaientaa mahdolliset jatkokommentit, ajatelkaapa, tässä kaksikielisessä maassa!)

Itsekseni ajattelin, että mikä toikin on mitään sanomaan, ja tunsin, kuinka ärsytys suhahti punaisena pilvenä kehoni läpi. En kuitenkaan sanonut mitään enkä edes mulkoillut vihaisena, vaan annoin olla. Vasta kotona aloin miettiä, että ehkä nainen oli yksinäinen ja kaipasi juttuseuraa, useammat kun olivat tulleet paikalle koko perheen voimin.

No mutta, opetus tai ehkä enemmänkin muistutus itselleni tässä oli se, että ajatus on vain ajatus. Kun sen antaa tulla ja mennä, se vaimenee ja katoaa.

Opetus numero kaksi oli se, että tunteet ovat kuin aaltoja, niihin ei tarvitse takertua, vaan niillä voi surffata. Vaikka kropassa tuntuisi kuohahdus, sen voi vain antaa jatkaa matkaansa ja mielessä voi vilkuttaa sen perään.

Kolmanneksi ajattelin sitä, että jos mahdollista, toisten laukomia asioita ei kannata ottaa niin vakavasti. Jos joku vaikka tiuskaisee sinulle ikävään sävyyn, voi ihan hyvin ajatella, että voi, tuolla taitaa olla huono päivä. Mutta vaikka sillä on huono päivä, mulla ei tarvitse olla. Enpä kyllä nyt lähde tuohon mukaan lainkaan vaan säilytän hyvän fiilikseni. 

Ja neljänneksi mietin sitä, että jokaisella meistä on omat mielipiteemme, näkemyksemme ja myös mielikuvamme asioista. Esimerkiksi asian, jonka itse näen tietyllä tapaa ja muodostan siitä mielikuvan, sinä näet sen omalla tapaasi ja muodostat siitä oman mielikuvasi. Nämä eivät usein kohtaa ja siksikin törmäyksiä tapahtuu erityisesti läheisissä ihmissuhteissa.

Lisäksi ajattelin myös, että kaikkea ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti eikä ainakaan kannata antaa toisten mielipiteiden pilata omaa päivää. Esimerkiksi jos tunnen 100 ihmistä, niin silloin minulla luultavimmin on sata erilaista mainetta, sillä onhan ihmisillä minusta sata erilaista mielikuvaa. On siis aika turhaa ja loputonta rasittaa päätään sillä, mitä muut itsestä ajattelevat. Tärkeintä on se, että itse viihtyy itsenään ja omassa kehossaan.

Että tällainen opettavainen puistoreissu! Ja toki kiitollisena tästä koetilanteesta.

Leppoisaa sunnuntaita.

P.s. Ja vielä tatuoinneista. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen minulle iski pakottava himo hankkia pari kuvaa lisää, jalkapöytäni kaipaavat selkeästi jotain! Ihastuin jo ajatukseen, että jaloissani lukisi Älä pelkää, mutta saa nyt nähdä. Minä käyn täällä, missä sinä käyt?

Pidän paljon teksteistä, mutta tähän mennessä minussa on vain ruotsin-, englannin- ja saksankielisiä lausahduksia.