Mitä jos asettaisit teeman uudelle vuodelle?

Miten päästä eroon selluliitista?

Monelle alkaa varmasti jo hahmottua, mitä ensivuodelta haluaa. Onko sinulla jo mielessäsi tavoite ja selvät sävelet uuden vuoden suhteen? Jos ei, yksi hyvä tapa lähteä kohti uutta vuotta, on asettaa vuodelle 2019 jokin teema, jota aiot ylläpitää ja viedä eteenpäin seuraavien 12 kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa, että otat vuoden jokaisena kuukautena kehitysaskeleita haluamaasi suuntaan, joko rauhalliseen tahtiin tai voit toki edetä vauhdikkaamminkin jos haluat. Ihan mikä tuntuu juuri sinulle parhaalta tavalta edetä.

 

Ensin on hyvä miettiä mikä toimi ja ei toiminut vuonna 2018

Ennen kuin lähdet pohtimaan uutta vuotta, on hyvä miettiä mitä kaikkea sait kuluneen vuoden aikana aikaan ja mikä jäi puolitiehen. Oliko sinulla alkuvuonna jokin tavoite, jonka halusit saavuttaa, mutta se ei toteutunut? Oletko vuoden aikana pohtinut jonkin muutoksen tekemistä useasti, mutta sen toteuttaminen on jäänyt toistuvasti kuitenkin vain ajatusasteelle? Voisiko tästä jatkuvasta muutoksen halusta pohjautua vuoden 2019 teemasi, jota lähdet viemään eteenpäin? Pohdiskele hetken aikaa vuotta 2018 ja mieti, onko siinä jotain, mikä voisi liittyä vuoden 2019 teemasi asettamiseen? Tai onko siinä jotain, mitä et varsinkaan halua viedä mukanasi uuteen vuoteen?

 

Teeman asettaminen uudelle vuodelle

Teeman asettamisessa tärkeintä olisi ensin miettiä, mihin haluat tosissasi panostaa vuonna 2019? Onko se terveellinen ja säännöllinen ruokavalio, liikunta, hyvinvointi kokonaisvaltaisesti, lukeminen tai vaikka matkustelu? Mieti, mikä on se juuri sinun juttusi, johon haluat panostaa?

Panostaminen voi liittyä myös esimerkiksi rohkeuden lisäämiseen tai itsekurin kasvattamiseen.

Pohdiskele teemaa jonkin aikaa tai vaikka pari päivää ja kun tiedät tarkkaan mihin haluat panostaa vuonna 2019, voit sen pohjalta asettaa teeman uudelle vuodellesi. Teema voi olla esimerkiksi: perusasiat kuntoon, jolloin aiot tulevan vuoden aikana laittaa ruokavaliosi ja liikuntatottumuksesi perustat kohdilleen.

 

Miten voit vuonna 2019 elää teemasi mukaisesti?

Miten voit varmistaa, että elät teemasi mukaisesti? Mitä voit päivittäin, viikoittain ja kuukausittain tehdä teemasi eteen? Mitä sinun tulisi lisätä enemmän arkeesi, jotta teemasi toteutuu? Miten varmistat, että teemasi menee joka kuukausi eteenpäin? Mihin sinun tulisi panostaa enemmän?

Jos tahdot esimerkiksi tehdä ruokavaliostasi terveellisemmän kokonaisuuden ja haluat panostaa säännölliseen syömiseen, silloin voit asettaa joka viikolle etenemisaskeleita, joiden avulla saat hiljalleen tehtyä ruokavaliostasi terveellisemmän, monipuolisemman ja ravinnerikkaamman kokonaisuuden. Tällä tavalla pääset 52 viikossa jo todella monta askelta eteenpäin ja ruokavaliosi voi muuttua matkan varrella täysin!

 

Mistä sinun tulee luopua, jotta voit onnistua teemasi toteutumisessa?

Mitkä asiat arjessasi eivät tue teemaasi? Mistä olet valmis luopumaan, jotta voit elää teemasi mukaisesti? Jos tavoitteenasi on yllä mainittu terveellisempi ruokavalio, mutta olet tottunut syömään herkkuja lähes joka päivä, silloin luopuminen voi liittyä herkutteluun ja sen vähentämiseen. Luopuminen voi tarkoittaa myös hetkellisen mielijohteen myötä ostettujen valmisruokien vähentämistä ja aiot jatkossa panostaa enemmän kotona kokkaamiseen ja siihen, että terveellistä ruokaa on saatavilla.

Luopuminen voi liittyä myös viivyttelyn vähentämiseen ja vuonna 2019 aiot viivyttelyn sijaan toimia enemmän ja viivytellä vähemmän.

 

Miltä haluat tuntea enemmmän vuoden 2019 aikana?

Tämä on mielestäni hyvä ja tärkeä kohta, jota kannattaa miettiä ja johon kannattaa panostaa. Tässä hyviä esimerkkejä:

haluat kutsua elämääsi enemmän iloa ja positiivisuutta, haluat kutsua rohkeutta, jonka avulla uskallat toteuttaa teemaa enemmän arjessasi. Haluat kutsua arkeesi enemmän hyvinvointia, energiaa ja terveyttä.

Tunteet voivat liittyä myös itsesi hyväksymiseen ja siihen, että tunnet olosi enemmän mukavaksi omissa nahoissasi.  Mieti, mitä tunteita juuri sinä haluat kutsua enemmän vuoteen 2019 ja listaa kaikki ylös.

 

Mitkä ovat tavoitteesi vuodelle 2019?

Kun olet listannut kaikki yllä olevat, sinun kannattaa miettiä tavoitteet vuodelle 2019. Tavoitteet voivat olla sellaisia, joilla on tietty päivämäärä, jolloin tavoite on toteutettu tai sitten tavoitteet voivat olla jatkuvia. Jatkuvalla tavoitteella tarkoitan esimerkiksi päivittäin tai viikoittain toteutuvia tavoitteita, jotka pysyvät koko ajan samoina. Voit esimerkiksi tehdä jokaiselle päivälle kolme eri tavoitetta, jotka toteutat. Nämä voivat liittyä esimerkiksi syömiseen, liikkumiseen ja mielen hyvinvointiin.

Tavoitteet luovat polun pisteestä A pisteeseen B.

Ripottele tavoitteita koko vuoden matkalle. Tavoitteita ei kannata asettaa liikaa, vaan mieti tarkasti, mitä oikeasti haluat vuoden aikana tapahtuvan ja mitkä ovat ne kehitysaskeleet, jotka haluat ottaa ennen kuin vuosi 2019 on lopussa?

Ps. Voit lukea Elinan kirjoittaman Tavoite – tie tuloksiin kirjoituksen täältä 

 

Miten sinun kannattaa lähteä liikkeelle, jotta onnistut?

Kun olet saanut selvitettyä teeman ja tavoitteet, sinun kannattaa ryhtyä viemään teemaa osaksi arkeasi jo heti tänään, koska tänään on paras päivä panostaa teemaan! 😉

Muista, ettei sinun tarvitse haukata kerralla liian suurta palaa ja saada esimerkiksi tammikuun aikana valtavasti aikaan, vaan sinulla on koko vuosi eli kokonaiset 12 kuukautta aikaa panostaa teemaasi. Tämän vuoksi onkin hyvä jakaa etenemisaskeleet tasaisesti vuoden eri kuukausille ja sulauttaa teema mukavasti uuteen vuoteen mukaan ja tehdä siitä hiljalleen osa elämääsi, jolloin teeman toteuttaminen tuntuu mukavalta ja opettavalta matkalta, josta saat oikeasti positiivisella tavalla jotain irti.

 

Palaa takaisin teeman pariin!

Lue vuoden 2019 aikana mahdollisimman usein yllä mainittuihin kohtiin kirjoittamiasi vastauksia ja käy läpi tavoitteitasi. Käy varsinkin läpi kirjoittamiasi tunteita, joita haluat vuoden aikana tuntea ja mieti, oletko tuntenut niitä? Jos et, silloin voit miettiä, oletko elänyt teemasi mukaan ja jos huomaat, että et, voit miettiä korjausliikkeitä.

 

Ps. Ettei teema unohtuisi samantien tammikuun alkupuolella, suosittelen hankkimaan päiväkirjan tai kalenterin, jonka omistat kokonaan teemallesi ja johon voit kirjoitella ylös kaikki etenemisaskeleesi, joihin tulet vuoden aikana panostamaan. Loppuvuonna on mukava katsoa taaksepäin ja tarkastella mitä kaikkea olet vuoden aikana saanut aikaan ja kirjaimellisesti nähdä, kuinka suuren askeleen olet päässyt eteenpäin.

Pps. On olemassa myös hyviä sovelluksia, joihin voi kirjoitella tehtäviä, tavoitteita ja kuulumisia ylös, jolloin ne kulkevat mukanasi minne menetkin.