5 vinkkiä kevyempään jouluun

Joulun aika on ihanaa ja tunnelmallista yhdessäolon aikaa, sekä samalla koko joulukuu myös ruoan juhlaa. Monia mietityttää syömisen hallinnan menettäminen, joulunajan herkkujen energiasisältö ja inhottava olo, joka ähkystä seuraa. Nyt kertaammekin muutamat säännöt, joiden avulla pystyt selviytymään joulun pyhistä ilman ähkyä, lisäkiloja ja morkkista! Joten tässä 5 vinkkiä kevyempään joulunviettoon sekä extravinkki kehon kuuraukseen joulunpyhien jälkeiselle ajalle. Kevyempi joulu, kiitos!

Loppujen lopuksi ähkyn ja turvotusten välttäminen on yksinkertaista ja vaatii asennetyötä. Se vaatii jonkin verran myös ennakointia ja varautumista. Kun käyt itsesi kanssa muutaman säännön läpi ennen joulua, on sinun helpoin keskittyä nauttimaan joulun ajasta ja tunnelmasta. Eikö kuullostaisikin hyvältä, että ähkyjen sulattelun sijasta, olisit jouluna energinen ja kaikkea muuta kuin nuutunut? Tottakai jouluna kuuluu myös levätä ja ladata akkuja, mutta ei sohvan pohjalla ruoansulattaminen kovin hauskalta kuitenkaan kuullosta. 😀 Näiden vinkkien avulla voit nauttia enemmän itse joulusta, etkä niinkään pelkästään jouluherkuista. 😉

 

VINKKI 1. Kevyempi joulu: nauti hetkistä

Nauti hetkistä, älä pelkästään ruoasta. Joulu on yhdessä olemisen aikaa, hetkistä nauttimista ja läsnä olemista. Jouluruoista nauttiminen on toki mukavaa, mutta syömisestä ei kannata tehdä joulun kohokohtaa tai siitä, että annat itsellesi täyden vapauden syödä usean päivän ajan mitä sattuu. Syömisen vapaus saattaa tuntua tässä hetkessä hyvältä päätökseltä, mutta jälkikäteen saatat katua jatkuvaa ylisyömistä usean päivän ajalta. Eli tiivistettynä, mieti jo etukäteen, miltä haluat olosi tuntuvan joulun jälkeen?

 

VINKKI 2. Kevyempi joulu: pysy kohtuudessa ja syö hitaammin

Ruokaa lautaselle laittaessa päätä jo etukäteen, että annoksestasi tulee maltillisen kokoinen. Jotta tuskaisen olon, ähkyn tunteen ja väsymyksen saisi pidettyä poissa, kannattaa jo ennalta päättää, että voit kyllä syödä jouluruokia ja nauttia niistä, mutta maltillisen kokoisissa annoksissa ja niin, että syöt päivän aikana myös hyvän määrän terveellistä ruokaa. Näin olet tehnyt päätöksen jo ennakkoon, jolloin maltillisuus pysyy mielessä syödessä.

Pysy kohtuudessa annoskokojen suhteen ja täytä  noin puolet lautasesta ruokalautasmallin mukaan salaatilla ja kasviksillaLaita lautaselle myös jotain proteiinipitoista, kuten erilaisia kaloja, kinkkua ja kalkkunaa tai kanaa. Syö laatikoita ja kermaisia ruokia kohtuudella, koska ne sisältävät paljon energiaa, jonka vuoksi voit yhdellä aterialla syödä helposti todella suuren määrän kaloreita. Jos syöminen meinaa lähteä käsistä, kannattaa itseltä kysyä, onko santsaaminen ja ähkyyn syöminen välttämättömyys? Koska ähkyyn syömisestä ei tule mikään hyvä olo, eikä se tee hyvää olollesi jälkeenpäin.

Pureksi ruokasi rauhassa ja nautiskele niiden mauista. Kun syöt hitaammin, huomaat kyllä, milloin olet kylläinen.

Tiesitkö että yksi suklaakonvehtirasia (300g) pitää sisällään 1497 kaloria! Tämä vastaa lähestulkoon yhden päivän suositeltua keskiverto energiansaantia (noin 2000 kcl) ! Vältät tämän valtavan kalorimäärän saannin päättämällä syödä koko rasian sijaan vain muutaman konvehdin tai vielä parempi on se, että vaihdat sokerisen suklaan raakasuklaaseen, josta saat myös terveydelle hyviä ravinteita! Jos hamuat suklaata, voi myös tämä terveellinen Chiavanukas saada suklaanhimon tyydyttymään!

5 vinkkiä kevyempään joulunviettoon

 

VINKKI 3. Kevyempi joulu: älä napostele, skippaa aterioita ja herkuttele makealla vasta pääruoan jälkeen

Joulun aikana napostelu on kavalaa, koska ruokaa on tarjolla runsaasti ja jokaisessa pöydänkulmassa lojuu yksi jos toinenkin konvehtirasia. Vaikka jouluna itsekuria koetellaan todella pahasti, kannattaa silti pysyä lujana ja pitää ateriavälit hallinnassajolloin et tule syöneeksi silloin kun vaan tekee mieli syödä jotain. Syö kunnon ateria, kun päätät syödä ja väliajalla pyri juomaan runsaasti vettä, joka huuhtoo kuona-aineita kehostasi ja pitää olon freesinäÄlä siis skippaa aterioita joulun pyhinäkään, koska ne toimivat kivijalkana toimivalle aineenvaihdunnalle. 

Jos haluat herkutella makealla, pyri tekemään se heti pääruoan jälkeen. Näin vältyt syömästä suuria määriä herkkuja nälkääsi ja onnistut syömään joulusuklaata tai muita herkkuja vain maltillisen määrän. Muutoinkin, syödessäsi makeaa tyhjään vatsaan, nostat vain insuliinitasojasi ja saat huonon olon aikaiseksi. Tällöin tunnet olosi muun muassa väsyneeksi, ärtyneeksi ja voimattomaksi, jonka vuoksi joulusta nauttiminen voikin muuttua joulusta selviytymiseksi. Hieman terveellisempiä herkkureseptejä löydät meidän reseptipankista TÄÄLTÄ!

Muista juoda runsaasti vettä aterioiden välillä! Veden positiivisista, kuonia puhdistavasta vaikutuksesta voit lukea täältä lisää.

 

VINKKI 4. Kevyempi joulu: kohtuus alkoholinkäytössä

Jos juot alkoholia, tee se kohtuudella. Runsas alkoholinkäyttö saa kehosi rasvanpolton jumittamaan, koska keho keskittyy aina ensimmäiseksi poistamaan alkoholin elimistöstään. Tehokkain tapa kerryttää vararenkaita omaan vyötäröönsäon nauttia runsaasti alkoholia yhdessä hiilihydraatti- ja rasvapitoisten aterioiden kanssa. Tämän tavan pitkittyessä on myös olemassa vahva rasvamaksan vaara. Joten alkoholinkäytössäkin kannattaa pitää mielessä kohtuus. 

 

VINKKI 5. Kevyempi joulu: pysy liikkeessä itsellesi mieluisalla tavalla

Liiku myös joulun pyhinä jollain mieleisellä tavalla: ulkoile, käy kuntosalilla, tai tee kotitreenejä (löydät niitä runsaasti myös meidän FACEBOOK-sivuilta). Näin pidät aineenvaihduntasi käynnissä, jolloin kehosi polttaa tehokkaammin myös jouluaterian kaloreita. Liikunnan avulla katkaiset myös mahdollista jatkuvaa syömistä tai napostelua ja saat virkistettyä mieltäsi ja lisättyä energiatasojasi. Reippaalle lenkille kannattaa lähteä varsinkin silloin, jos tuntuu, ettei jaksa millään nousta sohvalta ylös ja tuntuu, että kaikki energiat ovat poissa. 

Kohtuus, kultainen keskitie. Se on aika yksinkertainen ja hyvin muistettava sääntö myös joulun ajalle.

Loppujen lopuksi kevyemmän ja freesimmän joulun viettäminen on yksinkertaista. Keho kyllä kertoo, mistä se tykkää ja mistä se ei tykkää. Muista, että arki jatkuu joulun jälkeenkin ja tekemällä joulun aikana järkeviä päätöksiä, tulee olosi olemaan parempi joulun jälkeen, etkä joudu potemaan joulun jälkeistä morkkista ylisyömisestä tai liiallisesta herkuttelusta. Yhden tai parin päivän herkuttelut eivät ole katastrofi, mutta jos sitä on jatkunut läpi joulukuun, voi vaatteet alkaa jo kiristää ja olo olla  tukala. 

 

Tehokas alkustartti vuodelle 2019?!

Monet haluavatkin ottaa kunnon alkustartin vuoden alkuun ja siksi myös me riennämme apuunne heti tammikuussa kahden eri valmennuksen avulla! Ähkyjen ja turvotusten karkotukseen täsmävalmennuksemme on 4 viikon Puhdistu & hoikistu -valmennus. Puhukoon valmennettavien palautteet puolestaan. 

“Paino laski 5.2kg. Senttejä läksi muutamia sieltä täältä. Kiitos teille tosi paljon! En uskonut itseeni kun ilmottauduin, mutta heti alkumetreillä tuli ihan eri fiilis teidän ansiosta. Tämä on ollut loisto juttu!” -Satu

“Mulla ei oo pitkään aikaan ollut näin energinen ja kevyt olo! Kahden viikon jälkeen painoa on tippunut 4,1 kiloa. Kolmen päivän puhdistavan jakso oli kyllä loistava aloituspuhdistus koko jutulle! Olen oppinut syömään terveellisemmin kuin ikinä, energiatasoni nousseet ja saan nukuttua kunnolla ja ihooni on tullut väriä eli eloa! Turvotus on lähtenyt ja olo PAAAAAAALJON kevyempi. Ruokaohjeet ovat olleet maittavia, helppoja ja nopeita tehdä. Terveellinen ruoka ei myöskään ole kalliimpaa kuin ennen syömäni laaduton ruoka, josta olen yllättynyt!” – Minna

“Housut eivät enää purista ja olo on energinen. Ruoka on herkullista ja treenit hikisiä! Kiloja karisi valmennuksen kahden ensimmäisen viikon aikana neljä! Olen ikionnellinen, että lähdin mukaan tähän valmennukseen!” – Sandra

“Olen todella ilonen että lähdin mukaan. Ihana huomata miten vuosi sitten pieneksi tulleet housut menivät päälle helposti. Monipuolista ruokaa, joka vaikuttaa mieleen, freesi ja kevyt olo!” -Janica

Ennakkovaraa paikkasi valmennuksesta jo nyt! 🙂